Mummolla
oli juhlakäyttöön tarkoitettu Rörstrandin astiasto, joka muistutti Ruotsissa vietetyistä siirtolaisvuosista. Hauraan kauniista astiastosta – jonka nimi on kuvaavasti Romans – on säilynyt maitokannu sekä muutamia syviä ja matalia lautasia. Mummo oli kuljettanut astiat junassa Suomeen,
kaiken matkatavaran lisäksi.
Kun pari vuotta sitten kävimme Norrbottenissa tutustumassa paikkoihin, joissa mummo, pappa ja äiti olivat
silloin 1950-luvun alussa eläneet, minäkin päädyin ostamaan Rörstrandin astioita. Ostin Kulinara-sarjaa Bodenista. Olikohan mummo ostanut astiansa myös Bodenista?
Leiman perusteella Romans-astiaston valmistus ajoittuu aikaisintaan vuoteen 1951. Mummon tehdessä kauppoja astiat ovat siis olleet viimeistä huutoa.
Molemmat astiastot ovat omalla tavallaan upeita ja kertovat omasta ajastaan. Olin hankinnastani tohkeissani, varmaan kuten mummokin aikanaan omastaan. Nyt niitä minun astioitani saa kaikista Suomen marketeista. Mummon astioita en ole nähnyt missään, vaikka koluan vanhojen tavaroitten liikkeitä ja kirpputoreja tämän tästä.
Vanhat astiat kuvasin itse, uudet kuvasi tyttäreni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti