Aamukahvit kaikessa rauhassa

(Synnytysjuttuja, osa 3)

Siskoni asui miehensä kanssa tässä talossa 1980-luvun alkupuolella, odottaessaan esikoistaan. Eräänä syysyönä yhden aikaan hän alkoi tuntea supistuksia. Sisko kuulosteli tiheneviä supistuksia aamuun saakka, ja meni sitten talon toiseen päähän, jossa äiti, isä ja minä silloin asuimme. Hän koputteli vanhempiemme makuuhuoneen ovelle ja kysyi, josko isä veisi hänet sairaalaan, koska synnytys oli käynnistymässä. Siskon mies opiskeli tuolloin toisella paikkakunnalla.

Niin kuin aiemmista synnytystarinoista voi päätellä, suvussa ei ole ollut tapana hötkyillä maailman luonnollisimman asian kanssa. ”Odotapas vähän, juodaan tässä aamukahvit ja nakataan sinut töihin mennessä sairaalaan”, isä totesi. Siinä puuhattiin sitten aamutoimet kaikessa rauhassa. Sisko yritti juoda kahvia, mutta ei se oikein maistunut.

Tunnin kuluttua olimme valmiita ja pakkauduimme autoon. Keskussairaalan kohdalla sisko ja minä jäimme kyydistä: sisko lähti etsimään synnytysosastoa, minä lähdin kävelemään lukion suuntaan. Äiti ja isä jatkoivat matkaa työpaikoilleen.
.

Sisko synnytti pojan iltapäivällä yhden aikaan.

Seuraavat pari vuotta tässä talossa asui peräti neljä sukupolvea. Mummo oli tohkeissaan, kun talossa oli pitkästä aikaa vauva. Sisko otti tyytyväisenä vastaan kaiken hössötyksen, kun mieskin oli viikot poissa. Vauvaa hoidettiin perusteellisesti mummon oppien mukaan. Se puettiin hänen ompelemiinsa pehmeisiin, selästä aukeaviin nuttuihin. Sideharsovaipat porisivat kattilassa päivittäin: näin ne pysyivät vitivalkoisina ja pehmeinä. Vauva laskettiin kylpyveteen varovasti sideharsoon käärittynä, ettei se säiky. Mummon sylissä vauva tietenkin saunotettiin lempeässä löylyssä keskilauteella, jo muutaman viikon iässä.

 

Lokakuun poika, mummojen silmäterä.