Kukonaskelin kohti kevättä

Mummo ja naapurinrouva juuri valmistuneen pihamökin rappusilla.

Mummo sanoi, että joulun seutuvilla päivä on pesässään kolmen vuorokauden ajan: valo ei enää vähene, mutta ei vielä lisäännykään. Valoisan ja pimeän suhde pysyy samana.

Mutta: mummon mukaan jo ”tapaninpäivänä päivä on kukonaskelta pidempi”.  Siitä valon määrä alkaa kasvaa yhä suuremmin harppauksin. Minun mielestäni valon lisääntymisen huomaa ihan selvästi jo nyt.

Kuuntelen pihalla lintujen ääniä. Niitä on tänään selvästi enemmän kuin vielä viime viikolla. Tosin kelikin on lauhempi.

Pimeää riittää kuitenkin iltaisin vielä pitkään. Voi hyvällä omallatunnolla vajota peiton alle talvihorrokseen kirjan kanssa. Luen Katherine Pancolin kirjaa Kilpikonnien hidas valssi, joka on jatkoa ensimmäiselle osalle Krokotiilin keltaiset silmät. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa, kyllä, mutta ei vedä vertoja syksyn kotimaisille uutuuksille. Tähän mennessä lukemistani paras on ollut Riikka Ala-Harjan Maihinnousu.

Lampun kuvasi miesystäväni.