Lehmätkin ynisivät myötätuntoa

(Synnytysjuttuja, osa 1)

Annan jälkikasvua: Johanneksen vanhimmat tyttäret, äitini sisaret.

Suvussa odotetaan vauvaa: toinen sukuhaaramme neljännen polven edustajista tekee tuloaan. Laskettu aika on kesällä. Millaisen tarinan uusi ihminen mahtaa synnyttää – samalla kun syntyy itse?

Koskettavin sukumme naisten synnytystarinoista – ainakin tähän mennessä – lienee äitini isänäidin, Annan, tarina. 

Kirkonkirjojen mukaan Anna synnytti esikoisensa Mina Lovisan vuonna 1879, 20-vuotiaana. Minan jälkeen lapsia syntyi seuraavasti: vuonna 1880 Henrik, 1883 Simon, 1885 Petter, 1888 Ida Katrina ja viimeisenä, vuonna 1901 Johannes, pappani. Häntä synnyttäessään Anna oli neljänkymmenenkahden. Viimeisten synnytysten välinen aika vaikuttaa epäilyttävän pitkältä. Onko osa kirkonkirjoista kadonnut? Ilmeisesti, sillä papalla tiedetään olleen myös Viljami- ja Toivo-nimiset veljet, ainakin.

Edellä mainittuja papan sisaruksia mummo siis aikanaan tarkoitti puhuessaan ”Iitasta”, ”Heikistä”, "Simosta"… Toivo oli heistä se hurjapää, joka lähti Amerikkaan saakka. Mina Lovisa kuoli ilmeisesti jo lapsena, niin varhain, ettei hänestä ole jäänyt yhden yhtä tarinaa.

Pappa on kuvassa takana oikealla sylissään äitini. Mummo istuu keskimmäinen tytär sylissään, vieressään esikoinen. 

Annalla oli kädet täynnä työtä lapsikatraansa kanssa, sillä hänen miehensä ajoi karjaa Pietariin eikä ollut juuri koskaan kotona. Miniälleen Anna kertoi kietaisseensa aina kesäaikaan nuorimmaisen nukkumaan kangasliinassa koivunoksaan, jotta sai toimitettua askareitaan. Siinä tuuli tuuditteli pienokaista.

Anna oli taas kerran lasten kanssa yksin kotosalla, kun tunsi tutun polton alavatsallaan. Synnytys oli alkamassa. Omien lasten lisäksi talossa yöpyi tuolloin lasten serkkuja. Anna patisteli heitä nukkumaan ja kävi vaivihkaa laittamassa navetan pataan vettä lämpiämään. Lapset eivät tahtoneet millään rauhoittua, vaan kiehnäsivät ja valittelivat janoa, pyysivät kotikaljaa juodakseen. ”Nyt suut kiinni, kalja on vielä keskentekoista”, Anna tiuskaisi. Silloin lapsivesi lorahti lattialle. ”Siellä se laskee itelleen kaljaa, eikä anna meille!” valitettiin uuninpankolta, jonne lapset oli komennettu yöpuulle.

Anna kiiruhti navettaan, otti padasta lämmintä vettä, varasi keritsimet kätensä ulottuville. Kyykistyi synnyttämään navetan lattialle. Lehmät kääntyivät kytkyissään katsomaan häntä ja ynisivät, kuin myötätunnosta. Niin Anna kertoi miniälleen. Ehkä Anna oli levittänyt puhtaille oljille lakanan, jonka päälle lapsi syntyi? Hän leikkasi napanuoran keritsimillä, valeli vastasyntyneen ja itsensä lämpimällä vedellä, käveli huopaan kääritty lapsi sylissään pihan yli taloon.

Kun Anna astui itkevän nyytin kanssa pirttiin, tuli uuninpankolla äkkiä hiljaista.  

Annan pojat Heikki, Viljami ja Johannes  morsiamineen. Meidän sukuhaaramme lähtee rönsyämään oikeanpuoleisesta pariskunnasta.