Silloin ennen

Talon tarina alkaa keväällä 1958: mummo ja pappa ovat ostaneet syrjäiseltä kalliomäeltä tontin. Mäelle johtaa kapea hiekkatie, joka heinittyy keskeltä, sillä kulkua on harvakseltaan. Tontti on 2000-neliöinen, joten sinne mahtuu mukavasti perunapelto, kasvimaa, marjapensaat, omenapuut. Ruokamulta tosin on karulle mäelle tuotava muualta, vähin erin.

Naapuritonteillekin aletaan rakentaa.

Ensin tontille rakennetaan väliaikainen asuinrakennus, niin kuin tapana on. Siinä on asuinhuone, jonka leivinuunissa mummo hauduttaa karjalanpaistia, paistaa karjalanpiirakat ja ruisleivät. Ison osan rakennuksesta lohkaisee sauna. Sekin kuvastaa hyvin silloista rakentamisen tapaa ja asumisen tarpeita. Rakennuksen päädyssä on kaksi aittaa.

Pikeä keitetään pihamökin perustuksia varten.

Muutaman vuoden kuluttua aletaan rakentaa varsinaista taloa. Mummo ja pappa ehdottavat äidille ja isälle, että nämä tulisivat mukaan rakennusprojektiin. Mummolle ja papalle riittäisi hyvin keittiö ja kamari yläkerrasta, joten äiti ja isä saisivat käyttöönsä koko alakerran. Näin sai alkunsa kolmen sukupolven talo. Se valmistui asuttavaan kuntoon vuoden 1963 lopulla. Pihamökki jäi kesävieraitten käyttöön, ja heitä riittikin. ”Ruotsin vieraat” saapuivat Suomeen kuin muuttolinnut joka kesä, koti-ikävän ajamina.   

Mummoni kertoi muuttaneensa elämänsä aikana 38 kertaa. Tähän taloon muutto oli viimeinen. Hänen matkansa lapsuudenkodista Suojärveltä pysyvään omaan kotiin oli pitkä ja polveileva. Onneksi hän sai asua täällä yli kolmekymmentä vuotta.

Rohtoluppion pihakaivon edustalla on kuvannut siskoni.