Matka-aski vaatekaapin päällä
Tässä talossa – ”uudella
puolella”, niin kuin olemme laajennusosaa aina kutsuneet, vaikka silläkin alkaa
olla jo ikää – on merkillisiä seitsemänkymmentäluvun
ratkaisuja. Eteisestä esimerkiksi avautui ovi pitkänmalliseen ”kuivaushuoneeseen”.
Kyllä siinä aikanaan kuivateltiinkin isän ja veljien lenkkivaatteita, mutta
vähitellen putkimainen tila muuttui komeroksi, joka vuosien saatossa imi
sisäänsä jos jonkinlaista ryönää. Se oli epäkäytännöllinen ja vei eteisestä
kohtuuttoman osan.
Päätimme purkaa seinän eteisen ja komeron välistä. Nyt minulla
on tilava eteinen, ja mikä tärkeintä, sinne mahtuu ranskalainen vaatekaappi. En tunne kaapin tarinaa, mutta
jotakuinkin näin se menee: hieno pariisitar –
ehkä näyttelijä, tai tunnettu tanssijatar –
on joskus 1930-luvulla säilyttänyt siinä leninkejään. Juhliin lähtiessään hän on luonut tyytyväisen silmäyksen kaapin ovessa olevaan
pukeutumispeiliin, sytyttänyt ehkä savukkeen. Kaappi on tallentanut puisiin
seiniinsä hänen puuterinsa vienon, hienostuneen tuoksun.
Ystäväni Annamarin mielestä kaappi olisi saanut olla tilaan
nähden korkeampikin. ”Sinun pitää laittaa sen päälle vanhoja matkalaukkuja”,
hän totesi. Yksi sellainen talon uumenista löytyikin heti. Pahvisen matka-askin
kylkeen on liimattu tarra, jossa lukee ”Från
Nattavara till Haparanda”. Painoa laukulla on tuolloin ollut kymmenen
kiloa. Tarrasta selviää myös, että laukku on matkannut junalla numero 3775 vuonna
1954, juhannuksen kynnyksellä.
Mummo ja pappa päättivät palata Suomeen parin Ruotsissa
eletyn vuoden jälkeen. Mukanaan heillä oli nuorimmaisensa, äitini. Työnhakuun
pohjoiseen Ruotsiin oli lähdetty edellä muuttaneiden ystävien houkuttelemana. Irtaimisto
oli jätetty naapureiden vintille, muu omaisuus kulki matka-askissa. Pappa teki Ruotsissa
metsätöitä ja hanttihommia, mummo ompeli, äitikin otti ensiaskeleensa
työelämään hoitamalla aluksi herrasperheen lapsia.
Ehkä juhannuksen lähestyminen herätti koti-ikävän ja sai heidät
palaamaan Suomeen.
Kolme ylintä kuvaa otti siskoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti