Matka-aski vaatekaapin päällä

Tässä talossa – ”uudella puolella”, niin kuin olemme laajennusosaa aina kutsuneet, vaikka silläkin alkaa olla jo ikää – on merkillisiä seitsemänkymmentäluvun ratkaisuja. Eteisestä esimerkiksi avautui ovi pitkänmalliseen ”kuivaushuoneeseen”. Kyllä siinä aikanaan kuivateltiinkin isän ja veljien lenkkivaatteita, mutta vähitellen putkimainen tila muuttui komeroksi, joka vuosien saatossa imi sisäänsä jos jonkinlaista ryönää. Se oli epäkäytännöllinen ja vei eteisestä kohtuuttoman osan.

Päätimme purkaa seinän eteisen ja komeron välistä. Nyt minulla on tilava eteinen, ja mikä tärkeintä, sinne mahtuu ranskalainen vaatekaappi. En tunne kaapin tarinaa, mutta jotakuinkin näin se menee: hieno pariisitar – ehkä näyttelijä, tai tunnettu tanssijatar – on joskus 1930-luvulla säilyttänyt siinä leninkejään. Juhliin lähtiessään hän on luonut tyytyväisen silmäyksen kaapin ovessa olevaan pukeutumispeiliin, sytyttänyt ehkä savukkeen. Kaappi on tallentanut puisiin seiniinsä hänen puuterinsa vienon, hienostuneen tuoksun.

Ystäväni Annamarin mielestä kaappi olisi saanut olla tilaan nähden korkeampikin. ”Sinun pitää laittaa sen päälle vanhoja matkalaukkuja”, hän totesi. Yksi sellainen talon uumenista löytyikin heti. Pahvisen matka-askin kylkeen on liimattu tarra, jossa lukee ”Från Nattavara till Haparanda”. Painoa laukulla on tuolloin ollut kymmenen kiloa. Tarrasta selviää myös, että laukku on matkannut junalla numero 3775 vuonna 1954, juhannuksen kynnyksellä.

Mummo ja pappa päättivät palata Suomeen parin Ruotsissa eletyn vuoden jälkeen. Mukanaan heillä oli nuorimmaisensa, äitini. Työnhakuun pohjoiseen Ruotsiin oli lähdetty edellä muuttaneiden ystävien houkuttelemana. Irtaimisto oli jätetty naapureiden vintille, muu omaisuus kulki matka-askissa. Pappa teki Ruotsissa metsätöitä ja hanttihommia, mummo ompeli, äitikin otti ensiaskeleensa työelämään hoitamalla aluksi herrasperheen lapsia.

Ehkä juhannuksen lähestyminen herätti koti-ikävän ja sai heidät palaamaan Suomeen. 

Kolme ylintä kuvaa otti siskoni.