Mmmm, nyt tuoksuu kahvi!
Kyläillessäni ystäväni Piion luona juomme oikeaa kahvia. Piio jauhaa tummaksi paahdetut kahvinpavut myllyssä ja valmistaa niistä
kahvin tuoreeltaan. Kesäisin hän tarjoilee tuoksuvan juoman ihastuttavassa huvimajassaan,
villa Wilmassa. Sen ikkunat antavat eri puolille
puutarhaa.
Nyt meilläkin tuoksuu oikea kahvi: sain joululahjaksi kahvimyllyn.
Se on sähkökäyttöinen ja pitää pahaa ääntä – ei siis ollenkaan sellainen romanttinen,
kammesta veivattava, niin kuin molemmilla mummoillani oli. Myllyn suomenkielisessä käyttöohjeessa kerrotaan näin: "Kahvin aromi riippuu kahvin jauhamista. Yleisesti ottaen saa sanoa, että mitä pikempi kahvin laitto on sitä hienommaksi kahvipapuja pitäisi jauhata." Minusta se kuulosti aika runolliselta.
Joka tapauksessa: juuri jauhettu kahvi on ihanaa, varsinkin aamutuimaan.
Teen pienen tilkan oikein vahvaa kahvia, ja lisään siihen moninkertaisen määrän
kiehuvan kuumaa maitoa.
Siitä käynnistyy hyvä päivä.
Isän äidin vanha kahvimylly on kyllä kaunis, mutta olen liian laiska käyttämään sitä päivittäin. |
Kuvaajana tyttäreni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti