Soppisella

Meillä oli käytössämme isän työpaikan kautta kesämökki, jonne oli kotoa vain viitisen kilometriä matkaa. Toisinaan sinne jopa käveltiin, ja veljet menivät usein pyörillä. 

Monet lapsuuden ja nuoruuden kesien kohokohdat liittyvät hellepäiviin mökillä, ”Soppisella”, niin kuin me paikkaa kutsuimme. Se oli vaatimaton lautamökki avotakkoineen ja ankeine ylijäämähuonekaluineen, mutta tämän seikan ymmärsin vasta jälkeenpäin. Siellä oli aina mukavaa.

Soppiselle piipahdettiin uimaan miltei päivittäin. Jos siellä oltiin pidempään, mukana oli makkaraa, ja keitettiin kahvit. Muutaman kerran taisimme yöpyäkin siellä, mutta yleensä tulimme kotiin, koska matka oli niin lyhyt.

Keväisin äiti siivosi muitten rouvien kanssa mökin perusteellisesti. Harvoin siellä kuitenkaan meidän lisäksemme varsinaisesti kävi ketään – eräs vanha pariskunta joskus. Muistan, kuinka mies pyöritteli rouvan hiuksiin papiljotteja.

Opin Soppisella uimaan. Uskaltauduin vähin erin hiekkarannasta kauemmas ja kauemmas, ja vihdoin laiturin päähän saakka. Pienenä en pelännyt kylmää vettä: talven taittuessa puljasin rannassa jäästä vapautuneella alueella. Ihmettelen sitä nyt, kun uskaltaudun veteen hätäisesti vain keskikesän kovimmilla helteillä.

Hiekkarannan ja laiturin välissä kellui keltakukkainen ulpukkamatto. Lumpeiksi me kasveja silloin luulimme. Niitten varsista tehtiin taittelemalla pitkiä kaulaketjuja, ja pulleista hedelmistä syntyi porsaita. Kärsät niillä oli jo valmiina, tarvitsi vain työntää vartaloon kiinni tikkujalat.

Ukonilmat Soppisella olivat pelottavia. Kerran pallosalama tuli pistorasiasta sisään ja paukautti oven auki ulos mennessään. Säikähdimme kuollaksemme. Kerran taas sähköt menivät poikki juuri kun äiti oli saanut pullat pellille. Äiti nappasi pullapellin mukaansa ja meni naapurista kysymään, saisiko lainata uunia. Onnistuihan se, eikä jääty lämmintä pullaa paitsi myrskylläkään.

Soppiselle vietiin kaikki kesävieraat. Ravasimme saunan ja laiturin väliä loputtomasti, ja otimme aurinkoa viltin päällä. Joskus taas soudimme veneellä keskelle pientä järveä auringonottoon. Välillä pulahdimme veteen vilvoittelemaan.

Kalastimme mato-ongilla ja virveleillä laiturilta ja veneestä. Elokuussa pyydettiin kepin päähän pistetyn kalan avulla rapuja, jotka piileskelivät laiturin kivien väleissä. Se oli melkein piinallisen jännittävää.

Matot pestiin pitkällä laiturilla juuriharjalla kuuraamalla, mäntysuopa vaahdoten. Silloin hauet vielä mainostivat mäntysuopaa ympäristöystävällisenä tuotteena: Älä vahingoita vesistöjä!

   

Itseäni vanhemmat sisarukseni kävivät Soppisella lopulta myös ilman äitiä ja isää, ja heillä mökkiin liittyy värikkäitä nuoruusmuistoja. Jääköön tämä kuitenkin minun tarinakseni.