Majakka ja perävaunu

Teimme eilen pilkkiretken veljeni mökille. Viima oli ajoittain pureva, mutta aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Oli tavattoman kaunista.

Jäähän kairattiin reikiä ahkerasti, ja kuusi pilkkijää keskittyi narraamaan ahvenia. 

Koirat kirmasivat vapaina sydämensä kyllyydestä. Ne etenivät jäällä kuin majakka ja perävaunu: Aasa edellä, Vili perässä yrittäen raivokkaasti pysyä vauhdissa mukana.

Kun paistoimme nuotiolla makkaraa, Aasa oli käärittävä peiton sisään. Monta tuntia kestäneen hurjan laukan jälkeen se alkoi palella ja vapista kuin horkassa.

Ilmeisesti ahvenet olivat kätkeytyneet järven salaisiin syvänteisiin, sillä kukaan ei saanut koko päivänä yhtään kalaa. Äiti jaksoi ihmetellä sitä, ettei edes nykäissyt kertaakaan. 

Totesimme, että saalis ei ole pilkkiretkellä tärkeintä. Päivä oli täydellisen onnistunut ilman sitäkin.

Illalla Aasa kävi vain pikaisesti kotinurkalla tarpeillaan ja kieltäytyi ehdottomasti astumasta yhtään ylimääräistä askelta. Tuli siis todistettua, että  myös Aasan liikunnantarpeella on rajansa.