Varma kevään merkki: ammetuoli verannalla

Kun kevätaurinko alkoi lämmittää, äiti nosti olohuoneen vanhan pyöreän nojatuolin, ammetuolin, verannalle ja alkoi leikata matonkuteita. Lapsuudessamme se oli aina varma kevään merkki.

Lämpimässä ammetuolissa oli mukava istua. Sakset klipsuivat, vanhat vaatteemme muuttuivat pitkiksi kangassuikaleiksi ja lopulta erivärisiksi matonkudekeriksi. Räystäiltä tippui vesi. Kevätaurinko paahtoi äidin kasvot ruskeiksi. Oli varmaan maaliskuu. 

Kesän kynnyksellä papan tekemät kangaspuut pystytettiin pihamökkiin, loimi luotiin ja laitettiin puihin, ja äiti alkoi paukuttaa räsymattoa. Sitä syntyi metrikaupalla.

Minulle tulee ammetuoleista vieläkin mieleen lapsuuden keväät ja matonkuteet.

Äidin mattotehtaan tuotteita 1970-luvun alussa.

Äiti ja isä olivat ostaneet kaksi ammetuolia ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Häälahjaksi saamillaan rahoilla he ostivat samalla koivupuiset lipastot: isomman liinavaatteille ja pienemmän yöpöydäksi. Nojatuolit olivat tuolloin sinisellä kankaalla päällystetyt.

Tuolit ovat nyt palvelleet runsaat viisikymmentä vuotta, eikä äiti aio hävittää niitä koskaan. Nytkin ne seisovat yläkerrassa hänen pienessä olohuoneessaan. Tuolit on verhoiltu pariin otteeseen, ja äiti suunnittelee jälleen kuosin vaihtamista. Samalla hän aikoo lisätä litistyneisiin istuintyynyihin täytettä, sillä istuimen jouset ovat vuosien saatossa alkaneet painaa takapuolta.

Roki ja Aasa lempipaikoillaan pyöreänmallisissa ammetuoleissa. Siskon Roki-koira oli meillä "päiväsaattohoidossa" elämänsä viimeisinä kuukausina keväällä 2012. Äiti nappasi lekottelijoista kuvan kännykkäkamerallaan.