Jo joutui armas aika

Olipa liikuttavaa kuulla Suvivirsi vielä kerran.

Laskin, että perheessäni on ollut peruskoululaisia tasan kahdenkymmenen vuoden ajan: esikoinen aloitti koulutiensä vuonna 1994, ja kuopus päätti sen viime lauantaina. 

Kyynel nousi silmään jo koululle ajaessamme. Nyt se on ohi, oppivelvollisuus, ja jotain uutta on tulossa. Mitä?

Äiti sanoo, ettei tuomi ole koskaan kukkinut niin komeasti kuin tänä keväänä. 

Suvun kuopus uinailee kuopukseni sylissä.

Talossa on eletty kesätunnelmissa. Markulla alkoi loma, josta minä olen nauttinut vähintäänkin yhtä paljon kuin hän. Muutamia sateisia ja kylmiä päiviä lukuun ottamatta sää on ollut mitä mainioin kaikenlaiseen ulkona puuhailuun. Paljon on taas tapahtunut.

Peruna alkaa olla jo taimella, ja kasvimaalle kylvetyt siemenet itävät hyvää vauhtia. Uusi kasvimaamme on tuomen alla. Yhtenä aamuna maa oli valkoisena, ja luulin, että oli satanut rakeita. Mutta tuomi olikin pudottanut kasvimaalle kukkiensa terälehdet.

Tomaatin- ja kurkuntaimet venyvät pituutta kasvihuoneessa. Erilaisia pikkutaimia puskee kaikista mahdollisista ruukuista, sillä maa loppui kesken heti kättelyssä.

Mangoldia ja keräsalaattia. 

Oliiviöljykannu on ihan ehdoton väline pikkutaimien kasteluun.

Nähtäväksi jää, millaisia tulee sydänrunkotomaateista. Muita lajikkeita ei ollut saatavilla. 

Markku osti oksasilppurin, vaikka minä epäilin sen toimivuutta. Mutta toimiihan se, loistavasti. Kone on sellainen, joka paitsi silppuaa, myös murskaa. Pihassamme lojui pitkään kolme valtavaa oksakekoa puitten kaatamisen jäljiltä. Tuossa tuokiossa oksat muuttuivat koneen kidassa siistiksi hakkeeksi, jota innoissani levittelin pensaiden juurille. Homma osoittautui suorastaan koukuttavaksi. Oksia on ilmeisesti tuotava silputtavaksi myös mökiltä. Hakettahan tarvitaan vielä vaikka mihin.

Siivosin pihamökin kesäkuntoon: syntyi oikein viehättävä sininen kamari. Markku sai hellankin vetämään, joten talven kosteus saadaan pienellä lämmityksellä pian kaikkoamaan. Päätimme siirtyä itse mökkiin nukkumaan viimeistäänkin kesähelteillä, sitten kun talossa alkaa olla turhan lämmin. Mökki on täällä tunnetusti paras nukkumapaikka, aina sopivan viileä.

Kaiken kukkuraksi pystytimme eilen pihaan paviljongin, sellaisen kaupasta ostetun hökötyksen. En väitä, että pyöreänmallinen, vähän krumeluuri paviljonki sopisi täydellisesti pihan henkeen, mutta kyllä siihen silmä tottuu. Oikein mukavaa siellä oli kahvitella tänä aamuna ensi kertaa, pihatöitten lomassa. Ja hyvä sekin, ettei minun tarvitse enää surra puisten pihakalusteitteni rapistumista vesisateessa. 

Nytkin sataa: ehkä menen istuskelemaan paviljongin suojaan, kuuntelemaan ja haistelemaan kesää. Se on väkevästi tässä ja nyt. 

Sateella paviljongissa. Voin käyttää kankaista pöytäliinaa!