maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannuksen päätteeksi

Tänään pihapiirissä on tuntikausia luritellut jokin lintu erityisen kauniita sävelmiä. En muista aiemmin kuulleeni näillä kulmilla sellaista. Minä en tunne lintuja, mutta Markku arveli, että se voisi olla laulurastas. Toivottavasti se kotiutuu tänne pysyvämmin. 

Olen jo jonkin aikaa saanut keräillä omasta pihasta vihreitä salaattiaineksia sekä yrttejä: mangoldia, keräsalaattia, ranskalaista rakuunaa, sitruunamelissaa, timjamia, persiljaa, ruohosipulia... Kyllä kelpaa laitella kesäisiä ruokia. Huolenaiheitakin on ilmaantunut: kurkun taimet nuupottavat pahaenteisesti kasvihuoneessa. Menetin jo yhdet taimet keväällä ilmeisesti asettamalla lämmittimen liian lähelle niitä. Käykö näitten toistenkin kalpaten? Lisäksi totesimme tänään äidin kanssa kirvojen vallanneen marjapensaat. Aloitimme urhoollisesti torjunnan mäntysuopavedellä. 


Juhla ja juhannus: ruusuja ja ruokaa.

Eilen laittelimme ruokaa,  kalaa ja uusia perunoita, ikään kuin juhannuksen päätteeksi. Mäellä asuvaa sukua kokoontui syömään siinä määrin, että jouduin jo lisäämään "salin" pitkään pöytään yhden jatkopalan. Aion jättää sen siihen pysyvästi, nyt kun huoneessa on tilaa. Toinen jatkopala odottaa vielä vuoroaan komerossa, mutta eiköhän sekin paikalleen asetu kesän kuluessa. 


Salaattiaineksista osa on jo omalta maalta.

Sillistä tuli tosi hyvää!

Uusia perunoita, toistaiseksi vielä kaupan laarista.

Varhaiskaalista, paprikasta, sipuleista ja fetajuustosta syntyi herkullista wokkia. 

Veljenvaimon ohjeella tehdystä sillistä on tullut suorastaan juhannusperinne. Se on niin hyvää, että suosittelen kokeilemaan:

Smetanaista silliä Sirpan ohjeella 

- kevytsuolattu sillifile pilkotaan
- lisätään reilusti pieneksi hakattua punasipulia ja tuoretta tilliä
- joukkoon sekoitetaan smetanaa, joka tarvittaessa notkistetaan kermalla
- maustetaan sitruunapippurilla (tai rouhitulla mustapippurilla)


Maistuu muulloinkin kuin juhannuksena! Odotan omien uusien perunoiden kypsymistä.


Sisko kuvaili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti