Siskontyttö soitti lauantaina ja kyseli, olemmeko kotosalla. Sanoi olevansa tulossa käymään pikkupoikansa kanssa. Kerroin, että olemme kyllä kotona, mutta että täällä on aikamoinen kaaos. No ei ylittänyt uutiskynnystä tässä osoitteessa, tyttö näpäytti.
He tulivat raparperipiirakalle.
Rohkenen epäillä, että täällä ylittyy uutiskynnys hyvinkin pian.
Olen nimittäin viime päivinä opiskellut aiemmin mainitsemaani Marie Kondon kirjaa siivouksen ihmeistä. Aluksi tunsin itseni huijatuksi. Olin tilannut kirjan, koska parikin Helsingin Sanomien toimittajaa kirjoitti siitä varsin innostuneesti. Ja jos en väärin muista, toinen heistä oli suosikkini Anna-Stina Nykänen. Olin hämmentynyt.
Kirja tuntui tyhjänpäiväiseltä. Sen kirjoittaja, nuori japanilainen nainen, oli luonut kannattavan bisneksen siitä, että kehottaa ihmisiä heittämään valtavia määriä tavaraa roskiin. Hän siis auttaa ihmisiä selättämään kotiensa kaaoksen rohkaisemalla heitä luopumaan turhasta roinasta. Ajatus on sinänsä järkevä – mutta että roskiin! Väkevänä kierrättäjänä en hyväksy moista ollenkaan. Vaikka on myönnettävä, että kierrätyshenkisyyteni hipoo toisinaan lähes neuroosia.
Vastenmielisestä kirjasta löytyi kuitenkin muutamia juttuja, joita innostuin kokeilemaan. Vaatteitten taittelu pystyasentoon eräänlaisiksi pötkylöiksi oli yksi niistä. Japanilaiset säilyttävät vaatteitaan yleensä vetolaatikoissa, ja pötkylät on tarkoitettu asetettaviksi sellaisiin. Mutta kyllä ne toimivat kaapissakin. Vietin lauantai-illan taittelemalla vaatteita ohjeen mukaan, ja olin niin tohkeissani, että ilta venyi pitkäksi. Kaappeihin tuli tilaa valtavasti, ja nyt niistä löytää haluamansa pelkällä silmäyksellä. Sukkahousuista tein rullia niin kuin kirjassa neuvottiin, ja sukat taittelin myös pötkylöiksi.
Marie Kondo lupaa, että järjestys säilyy iäti, kun sen on kerran vaivautunut tekemään. Tässä haluan uskoa häntä.
Hän kehottaa myös kaikkia tavarapaljouden kanssa tuskailevia pysähtymään hetkeksi jokaisen esineen kohdalla ja kysymään rehellisesti itseltään: Tuottaako tämä minulle iloa? Vastauksen perusteella tavara sitten pidetään tai siitä luovutaan. Tämäkin oli oiva neuvo. Kirpputoreille, kierrätyspisteisiin ja antikvariaattiin menevät laatikot ja pussit ovat alkaneet täyttyä vauhdilla. Niitä rahdataan täältä miltei päivittäin.
Näyttää siis siltä, että konmari-menetelmän taika aukeaa minullekin alun tyrmistyksen jälkeen. Vielä minä selätän talossa vallitsevan kaaoksen.
Siskontyttö tosin mahtui poikansa kanssa kyläilemään oikein hyvin, vaikken silloin ollut vielä aloittanut kirjan lukemista menetelmän kokeilemisesta puhumattakaan. Kun he tekivät lähtöä, puhumaan opetteleva pikkupoika osoitti minua ja sanoi: Tilli.
Olin liikuttunut. Tilli. Olen mielelläni Tilli-täti!
Tilli-tädin talossa tulee vielä tapahtumaan kummia. Saattepa nähdä. Kaappeihin voitte katsoa jo nyt.
 |
| Tilli-tädin muru. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti