Äiti on muuttanut takaisin yläkertaan. Hän on nukkunut siellä nyt kaksi yötä, tutussa alkovissaan, jossa hänen äitinsäkin aikanaan vietti yönsä. Hyvin on nukuttanut, vaikka flunssa vähän vaivaakin.
Äiti viihtyy uutukaisessa keittiössään, joskin joutuu vielä etsimään tavaroitaan remontti- ja muuttomiesten ja -naisten jäljiltä. Suunnilleen jokainen hänen tavaransa on vaihtanut paikkaansa. Kammarissakin on tehty uudistuksia. Vaatiihan tämä kaikki tietysti totuttelua.
Sekä kammariin että keittiöön asennettiin kukkalaudat. Kammarin ikkunalla on äidin taitavan Eila-siskon maalaama lasikuppi, jossa äiti polttaa tuikkukynttilää. |
Alakerrassa tuntuu oudolta. Aasa on allapäin, kun joutuu olemaan päiväsaikaan yksin äidin ja Vilin häivyttyä omiin oloihinsa.
Kun tulin tänään töistä, tisikipöytä notkui astioita aamupalamme jäljiltä. Ehdin jo tottua siihen ylellisyyteen, että äiti on siivoillut keittiön ja muutkin paikat poissa ollessani. Nyt on taas itse tartuttava toimeen.
Liki kolmen kuukauden yhteisasumisemme aikana talvenselkä taittui kuin huomaamatta. Meillä sujui mukavasti, niin kuin arvata saattoi. Sitten joskus, kun äiti ei enää kykene asumaan yksin yläkerrassa, hän muuttaa yhteen alakerran huoneistamme. Näin on suunniteltu. Nyt sitä siis tuli jo kokeiltua käytännössä, ja hyvin toimi.
Viime viikot ovat olleet yhtä huisketta. Markku on veljeni kanssa paiskinut pitkää päivää yläkerran kimpussa. Tänään he asensivat viimeiset listat ja rakensivat vielä siivouskomeroon hyllyt. Urakka on valmis!
Keittiöstä tuli kyllä ihana. Vaikka papan tekemät vanhat keittiönkaapit piti korvata moderneilla, on huoneessa edelleen ripaus vanhaa, viehättävää tunnelmaa. On vino katto vanhoine kattolevyineen ja korkeat, koivuviiluiset komerot. Oikeasti komerot on kyllä rakennettu uudelleen, mutta ovet karmeineen ovat alkuperäiset.
Sitä paitsi, harmaaksi maalattu puulattia on monin verroin miellyttävämpi kuin entinen muovimatto. Puulattialle levitettyinä räsymatot näyttävät kodikkailta.
Lyhyestä matkasta huolimatta muutto oli aikamoinen rutistus ja kesti monta päivää. Tavaraa on edelleen alakerrassa laatikoittain. Osa odottaa kuljetusta kierrätykseen, osa pitäisi vielä tunkea äidin kaappeihin, joita uudistetussa keittiössä tuntui aluksi olevan ylenmäärin. Ei niitä ole edes tarpeeksi.
Minä tilasin Marie Kondon kirjan KonMari – siivouksen elämänmullistava taika. Posti toi kirjan tänään. Takakannessa kehotetaan: "Raivaa nyt uskomattoman tehokkaalla Konmari-menetelmällä turhat tavarat pois ja luo kotiisi kestävä järjestys." Odotukseni ovat korkealla.
Viikonloppuna äidin sydän alkoi läpätellä turhan kiivaaseen tahtiin. Hän vietti sunnuntain päivystyksessä, jossa rytmi onneksi palautui itsestään, kääntämättä. Maanantaiaamuna oli kuitenkin lähdettävä uudestaan. Terveyskeskuksesta tultuamme äidin sydän on pysynyt rytmissään, mutta hän joutuu käymään tiiviisti laboratoriokokeissa. Ohjelmaa tuntuu olevan uuvuttavan paljon, lähes jokaiselle päivälle. Toivottavasti pääsemme pian palaamaan normaaliin arkeen ja äiti asettumaan taloksi omaan kotiinsa, kaikessa rauhassa.
Kuopus sai tänään oman alansa kesätöitä.
Talossa kaikki hyvin.
Kiitos Tiina kuulumisista!oli kiva lukea!meidän äiti Kyllöstä kotiin tänään😊 (ei onneksi mitään vakavaa!)
VastaaPoistaNo hyvä että kaikki hyvin!
Poista