Näkökulmia puutarhaviljelyyn

 

Oli pari aurinkoista, lämmintä, lempeää päivää. Ne vetivät pihalle niin, että iltaisin on poskia kuumottanut. Tuomi kukkii. Tuoksuu alkukesältä.

Olen vähin erin rahdannut taimiviljelmäni ulos aurinkoon. Ne ovat surkeita. Maaliskuulta saakka hartaasti vaalimani kelloköynnökset joko paloivat tai paleltuivat heti ensimmäisenä ulkoilupäivänään, vaikka olivat harson alla. Muutkaan kasvini eivät juuri kukoista. Vielä kukaan ei ole tunnistanut purjosipuleitten taimia. Lankamaisia huituloita arvaillaan ruohosipuleiksi.

Tämä sai olla viimeinen kerta, kun yritän taimikasvatusta hämärissä huoneissa. Kasvihuoneessa taimien paapominen onkin sitten toinen juttu, ja näillä näkyminhän meillä ensi keväänä on uusi sellainen.

Havahduin yhtenä aamupäivänä kahvipöydässä siihen, kuinka eri tavoin meillä lähestytään tulevaa kasvihuoneprojektia. Alla olevat kuvat – jotka eivät ole lavastettuja, vaan autenttisesta kymmenkahvitilanteesta otettuja – kertovat siitä omaa kieltään. On kuva Markun puolelta pöytää, ja minun. Miesnäkökulma ja naisnäkökulma.

Markku toimii ja minä haaveilen. Hän laskee ja mittaa, lapioi maata, sahaa lankkuja, junttaa paaluja maahan. Minä selailen kahvikuppi kädessä puutarha- ja sisustuslehtiä: Tuleeko meidänkin kasvihuoneeseen tällaiset vanhat pariovet? Tai ainakin yksi puuovi? Kolmioruutuisia ikkunoita? Entä päätyyn pyöreä ikkuna? Kai sisälle tulee hyllyjä? 

Tästä lähtee rakentumaan uusi kasvihuone.

Minun metodeillani ja tarmollani vain ei synny mitään valmista. Viljelylaatikotkin olivat tästä hyvä osoitus. Minä jäin miettimään, miten niitä nyt oikein alettaisiin sommitella talon seinustalle. Kun tulin töistä kotiin, laatikot oli sijoitettu täsmälliseen riviin ja täytetty mullalla. Ja hyvä tuli. Pääsin suoraan kylvämään ja istuttamaan.

Veljeni ja hänen avovaimonsa taitavat olla toimissaan keskenään samaa maata. Heidän taloudessaan tuntuu tapahtuvan yksituumaisen nopeasti ja tehokkaasti. Veljeni haki toissapäivänä vanhan kasvihuoneemme, mistä äiti totesi: Hyvä, että päästiin tuosta röpisköstä eroon. Totta kyllä, kasvihuone oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta en hetkeäkään epäillyt, etteikö se nousisi uudessa kodissaan uuteen kukoistukseen.

Eilen veljeni sitten jo soittikin. Kasvihuone oli valmis ja valkoviini jäähtymässä.

Kävimme ihmettelmässä: seinät oli pesty puhtaiksi, uusi lattia ladottu punaisista tiilistä, tomaatit istutettu kasvusäkkeihin ja muut kasvit ruukkuihin, liukuoven mekanismi korjattu. Yhdessä nurkassa roikkui amppelitomaatti. Kattoon oli viritetty metallilanka, johon voi syksyn tullen ripustaa vaikka kynttilätuikkuja.

Meillä laitettiin eilen peruna maahan. Markku teki kuokalla vaot ja äiti istutti perunat. Minä eksyin kellariin tutkimaan, kuinka joriininjuuret ovat selviytyneet talven yli.

Tänään sataa vettä. 

Ruukkuperunat ja tomaatit saivat siirtyä vanhasta kasvihuoneesta talon seinustalle.

Kaksi onnellista

23.5.2015

Missä on se pieni tyttö, 

joka nauravin silmin

aina leikki pikkuprinsessaa

häähunnussaan?

Missä on se pieni tyttö, 

joka seinään kun piirsi, 

riitti hymy isän sydämen 

sulattamaan?

Nyt leikit taakse jääneet jo on,

mutta tuttu hymy on morsion.

Niin katsovat toisiaan silmiin

kaksi onnellista, täynnä rakkautta.

He tanssivat, nousevat pilviin.

Kaksi onnellista, luodut toisillensa.

Missä on se pieni poika, 

joka päättäväisesti

aikoi kiertää koko maapallon

raketillaan?

Missä on se pieni  poika, 

joka äitiään halas

lähtiessään koulumatkaansa

taivaltamaan?

Nyt puheet on jo aikamiehen,

mutta tuttu katse on sulhasen.

Niin katsovat toisiaan silmiin

kaksi onnellista, täynnä rakkautta.

He tanssivat, nousevat pilviin.

Kaksi onnellista, luodut toisillensa.

Nyt huoli on pois

ja jos huomen sen tois,

niin yhdessä helpommin kestää.

Vain kahdella on sama tie kohtalon,

kun yhteinen on määränpää.

Minä muistan tämän päivän

niin kauan kuin elän.

Tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan.

(Janne Raappana: Kaksi onnellista)

                                                                                                                                                

                                                                                                                      Siskoni kuvasi kummityttönsä häissä.

Leipurilla riittää hommaa

Elämä on yhtä juhlaa, kun on suuri suku. Välillä on jopa vaikeuksia sovittaa arkea kaikkine velvoitteineen juhlien väliin!

Vasta vietettiin suvun nuorimmaisen ensimmäisiä syntymäpäiviä, ja sehän oli tietysti suuri tapaus. Juhlakansaa saapui taloon siinä määrin, että kahvia keiteltiin useammassa erässä, pannukaupalla.

Sukumme luottoleipuri, veljeni tyttäristä keskimmäinen, huolehti taas tarjoiluista. Hän on erinomaisen taitava tekemään täyte- ja voileipäkakkuja. Niitä on nautittu vuosien varrella juhlassa jos toisessakin. Tällä kertaa syntyi nallekakku. Päivänsankarin äiti oli piirtänyt siihen kaavat. 

Oma kuopukseni oli kakusta niin vaikuttunut, että tilasi samanlaisen omille 18-vuotispäivilleen ensi kevääksi.

 

Onneksi juhlimme jo sunnuntaina, vaikka oikea yksivuotissyntymäpäivä olisi ollut vasta tiistaina. Synttärisankari kun sairastui silloin pahimmoilleen nuhakuumeeseen, joka jatkuu edelleen. Hän ehti sentään upottaa sormensa kermavaahtoon ja päästä kakun makuun ennen ensimmäistä oikeaa flunssaansa.

Ja taas leipurilla on tekeillä uudet kakut. Huomenna tanssitaan häitä. 

Juhlasta toiseen

Veljen äidille tuoma maljaköynnös värjöttelee nyt paviljongissa sateen armoilla. 

Sain viimein puolilta päivin lähdettyä Aasan kanssa kävelylle. Tämä helatorstai ei totisesti ole heleyttä nähnytkään. Varpaat tuntuivat kohmeisilta lenkkareissa. Lenkin jälkeen tuli tarve palata äitienpäivän aurinkoisiin tunnelmiin. Sitähän vietettiin vasta muutama päivä sitten! Toivottavasti kelit muuttuvat toiseenkin suuntaan yhtä rivakasti.

Kuopus tarjoili perinteisesti äitienpäivän aamukahvit vuoteeseen. 

Veljentyttärien kukkia mummille, äidilleni.

Äitienpäivänä nautimme kesän ensimmäiset kahvit paviljongissa, jäätelön kera. Sunnuntain jälkeen paviljonkiin ei olekaan ollut asiaa.

Mansikka-raparperi- ja juustokakkugelatoa. 

Pienin äitienpäivävieraamme sai jäätelön sijaan tyytyä nakertelemaan maissinaksuja. Se ei tuntunut haittaavan. Tämä ihmeellinen lapsi osaa viihdyttää itse itseään.

Seuraavaksi hän onkin itse päivänsankari. Ensimmäisiä syntymäpäiväkekkereitä vietetään tulevana sunnuntaina meillä, varamummolassa.

Helatorstai ja aktivoitunut puutarhageeni

Näkymä äidin ikkunasta aamupäiväkahvin aikaan.

Aasaa ei tänään huvita herätä, vaikka päivä on jo pitkällä. Koiranilma ei ole sitä varten.

Helatorstai. Sataa kylmää vettä. Ulkona on synkkää ja talossa sisällä hämärää. Valoisimpia paikkoja etsiessäni pyörittelen hermostuneena taimiviljelmiäni paikasta toiseen. Pitäisi päästä istuttamaan. Multaakin on haettu enimmäiset 600 kiloa. Tilanne jumittaa pahasti niin sisällä kuin pihallakin.

Pirkko Kotirinta on kirjoittanut tämän päivän Helsingin Sanomiin hauskan kolumnin puutarhageenin aktivoitumiseta. Hän havainnoi siinä ikänäköä: "Ikänäköinen odottaa kevään ensi merkkejä ahnaasti ja tajuaa vihjeet ja vivahteet. Hän huomaa kaikkein hennoimman viherryksen aavistuksen ja panee merkille asteittaisen lehtivihreän yltymisen valtavaksi klorofyllisinfoniaksi. Juhannuksen maissa väri on jo niin syvä ja ylitsevuotava, että rintaa puristaa."

Tämän aamun tunnelmia kukkapenkissä. 

Helatorstain, vanhan pakanallisen kevään juhlan tienoo on Kotirinnan mukaan ikänäköiselle kiihkeää aikaa: "Tiettyyn pisteeseen asti ihmisen näköaistia ohjaa lähinnä hormonitoiminta. Vihreän eri sävyjen tarkkailu jää kakkoseksi, kun kaiken huomion vievät mehevämmät kohteet. Kunnes eräänä päivänä hormonimyrsky laantuu. Silloin aktivoituu puutarhageeni. Sen vaikutus on vahvimmillaan juuri näihin aikoihin, helatorstain maissa." 

Monta rautaa tulessa

Kaulan asennosta päätellen puistotiellä taitaa liikkua joku.

Elämme kiireistä kevättä, kuinkas muuten. Talossa on monta päällekkäistä projektia meneillään. On suurempaa ja pienempää hommaa: osaan niistä menee kuukausia, osaan päiviä, jotkin valmistuvat hetkessä. On likaisia töitä, ja vähän siistimpiä.

Likaisimpiin lukeutuu vanhan öljysäiliön purkaminen. Markku aloitti työn jo kuukausi sitten. Paksun metallin leikkaaminen on hidasta, mutta alku oli kaikkein haastavin. Ongelmia tuotti ensimmäisen reiän tekeminen säiliöön, jonka pohjalla lillui vielä muinaiset öljyt. Mutta nyt on luukku auki ja säiliön pohja putsattu. Homma jatkuu sitten, kun siihen löytyy aikaa. Joskus tulevaisuudessa meillä on kolmentuhannen litran öljysäiliön tilalla varsin mukavankokoinen työtila.

Kattoikkuna, se murheenkryyni, on saatu onnellisesti umpeen, mutta sääolot ovat vaikeuttaneet työn viimeistelyä katolla. Kunhan sateet hellittävät toviksi, pressun tilalle saadaan oikeat kattohuovat.

Tyhjennämme liiteriä, jonka maapohjalle alimmat puupinot ovat vuosien saatossa lahonneet. Kun saamme kaiken ryönän siivottua, Markku tekee liiteriin laittian, joka päästää ilman kiertämään ja kuivattaa puut paremmin. Sitten voimmekin siirtää ulkona olevat lukemattomat klapipinot sinne, minne ne oikeasti kuuluvat. Ja pääsemme tekemään uusia pinoja uutukaisella klapikoneellamme. Hankimme sen kimpassa veljeni kanssa.

Liiterin tyhjennys lukeutuu sekin likaisiin töihin.

Nämä odottavat pääsyä liiteriin...

...ja nämä klapikoneeseen.

Sivelin mustalla puuöljyllä viljelylaatikot, jotta ne keräisivät lämpöä mahdollisimman paljon. Laatikoitten väleihin aion laittaa oksasilppua – kunhan saamme sitä tehtyä. Laatikoihin tarkoitettuja taimia tursuu joka puolella taloa yläkertaa myöten. Osa on sijoitettu Markun taloonkin, keittiön valoisalle ikkunalle. Kunhan kelit lämpiävät, pääsemme äidin kanssa istutuspuuhiin. Laajennamme laattikkoviljelmiämme myös talon aurinkoiselle seinustalle.

Lasista kasvihuonetta pääsemme rakentamaan tämän kuun puolivälissä, kun tilaamamme tarvikkeet saapuvat. Sen valmistumiseen saakka tomaatin- ja kurkuntaimia on kiikuteltava vanhan kasvihuoneen ja sisätilojen väliä.

Siskon vinkistä innostuin idättämään varhaisperunaa suurissa kukkaruukuissa sisällä. Idut ovat työntyneet jo mullasta, ja ensimmäiset pienet lehdet vihertävät. Tänään siirsin ruukut ulos aurinkoon. Ehkä meillä tosiaan syödään juhannuksena omia uusia perunoita.

Tänään aiomme hakea pihalle peräkärryllisen multaa.

Ja pian on tartuttava kylpyhuoneremonttiin. Se tulee kestämään vähintäänkin koko kesän. Ja saattaa osoittautua likaiseksi työksi – riippuen siitä, mitä 70-luvun seinä-, lattia- ja kattorakenteiden uumenista paljastuu.

Ei tästä vanhasta talosta ja pihasta taida koskaan valmista tulla, mutta tärkeintä onkin tekeminen. Ja se, että tekeminen on mukavaa.

Ensi sunnuntaiksi toivomme auringonpaistetta, jotta voimme nauttia äitienpäiväkahvit ulkosalla. Sisko on tilannut juhlapäiväksi kymmenen litraa ystävänsä tekemää italialaista gelato-jäätelöä, joka on kuulemma taivaallisen hyvää. Sukua toivotaan piipahtamaan kahville, kun meitä äitejäkin sentään on jo kolmessa polvessa!

Aasa sai kerrankin lekotella sängyn päällä luvan kanssa, kun kannoimme vanhat sänkymme pihalle uusien tieltä. 

Tassut ristissä.