Syksy tuoksuu jo

Talkoomiehiä penkereen kimpussa.

Varhain sunnuntaiaamuna kuulin taivaalta vavahduttavaa huutelua ja käännyin katsomaan: kyllä, kurkiaura siellä matkasi kohti etelää. Tuli haikea olo. Tämäkin kesä kääntyy syksyksi, niin loputtomalta kuin se onkin tuntunut.

Onneksi on vielä leutoa, eivätkä pakkaset ole hätyytelleet yölläkään. Kanojen talviasunto on vielä keskeneräinen. Markku on nakuttanut ja sahannut kyllä viime päivät uutterasti. Kaksi pientä, epäkäytännöllistä aittaa on nyt yhdistetty yhdeksi tilaksi, josta tulee varsin mukavan kokoinen kanala. Seinät on jo eristetty, ja uusi ikkuna asennettu valoa tuomaan. Lattiassa on luukku, josta "tytöt" sitten kätevästi pääsevät ulkoilemaan tarhaansa. Pienet tikapuut sinne toki tarvitaan.

Paljon on siis saatu aikaan, mutta paljon on vielä tekemättäkin: vanerit seiniin, sähköt, koko sisustus!

Vanhat rouvat ovat ottaneet uudet istutusalueeni jo omakseen, sillä matoja löytyy sieltä, missä käytetään lapiota.

Pikkukanat uskaltautuivat ensimmäistä kertaa seikkailemaan tarhan ulkopuolelle.

Kanalan rakennuspuuhat siirtyivät syysmyöhälle, koska ensin piti saada alta pois varsinainen suururakka. Tien puolelta purettiin valtava penkka, jotta autotallin eteen saadaan pysäköintitilaa autoille. Ensin arvelimme, että hommaan tarvitaan välttämättä kaivinkone. Mitä vielä. Siihen riittikin Koskelan Jussin asenne. Markku on lapioinut monimetrisen penkan pois kottikärryllinen kerrallaan. Välillä siskoni on ollut auttamassa, välillä veljeni, toisinaan muutakin sukua.

Tästä se homma käynnistyy.

Isommat kivenjärkäleet Markku kampesi rautakangella pihatien toiselle puolen, missä ne nyt näyttävät oikein kivoilta. Pari suurinta lohkaretta jäi odottamaan talvea ja halkaisua jäätymistä hyväksi käyttäen. Kaivauksesta löytyi myös yllättävä ongelma: vanha likakaivo, jonka olemassa oloa kukaan ei muistanut, eikä isä ollut kertomassa.

Valmista tulee siis vasta ensi kesänä, mutta muutamalle autolle paikalla on tilaa jo nyt. Ja se on ihanaa. Enää minun ei tarvitse sietää liutaa autoja ovellani peittämässä näkymää puutarhaan. Piirsin sitä paitsi kepillä keskelle hiekkapihaa suuren ympyrän. Siihen istutetaan ensi keväänä kirsikkapuu. Miten kaunis päätepiste siitä tuleekaan rallille, jonka pihaan talon molemmilta puolilta johtavat tiet ovat vuosien ajan mahdollistaneet.

Äidin  ei enää tarvitse kitkeä yksin. Seuraa on aina tarjolla.

Pihallamme on tapahtunut muitakin mullistuksia. Tien ja talon välissä, pohjoisen puolella, on aina ollut pelkkää tylsää nurmikkoa. On kai ajateltu paikan olevan niin varjoisa, ettei siellä mikään kasva. Talvella sinne kaiken lisäksi kolataan vuorellinen lunta, joka sulaa aikaisintaan joskus toukokuulla.

Nyt tuolla tontin pohjoisreunalla kuitenkin kasvaa vaikka mitä! Hyödynsin penkasta irtoavaa maata ja tein uusia istutusalueita. Olen saanut sinne valtavasti kasveja Mallulta, jolla on uskomattoman kaunis puutarha tässä lähellämme. Hänen pihaltaan voi aina ammentaa kasvien lisäksi ideoita ja inspiraatiota. Jotkut vain osaavat tämän homman.

Puutarhamme jatkuu siis nyt talon toisellekin puolelle, ja alueesta näyttäisi tulevan vieläpä oikein viehättävä. Hämmentävää. En varmaan koko elämäni aikana yhteensä ole käynyt tuolla alueella niin montaa kertaa kuin nyt viime viikkoina. Niin no, kyllähän siitä lapsena joskus pinkaistiin läpi, kun leikittiin nurkkahippaa tai kymmentä tikkua laudalla.

Onnelliset puutarhurit.

Sain upeita taidekiviä puutarhaani. Näitä olen tilannut lisää.

 

Kaikessa haikeudessaan syksy on ihanaa aikaa. Yhtäkkiä on pilkkopimeää, kun menen illalla sulkemaan kanatarhan oven. Kanat vetäytyvät orrelle varhain ja laskeutuvat sieltä aamulla paljon myöhemmin kuin keskikesän valoisina öinä. Pihlajat ovat muuttuneet käsittämättömän punaisiksi - se pienikin, jonka siirsimme autotallin penkalta uudelle istutusalueelle. Se loistaa nyt keittiön ikkunaan.

Kiipeilen iltaisin tikapuilla keräämässä käsikopelolla luumuja, sillä aina ehtii hämärtää ennen kuin muistan, että ne ovat keräämättä. Isän istuttaman puun oksat notkuvat hedelmiä, jotka tänä syksynä ovat makeampia kuin koskaan ennen.