Merkillinen alkukesä

Kesäkuu on kalenterin mukaan vasta puolivälissä, mutta kesä tuntuu olevan paljon, paljon pidemmällä. Ällistyksekseni huomasin tomaatinraakileita kasvihuoneessa jo monta päivää sitten. Mansikoissa on myös isoja raakileita, samoin luumupuussa ja karviaispensaassa. Eilen huomasin ensimmäiset punaiset metsämansikat!

On tämä ollut merkillisen lämmin alkukesä. Sadetta on kaivattu jo viikkotolkulla. Nyt taivas on lupaavan harmaa. Jospa viimeinkin.

Olemme saaneet puutarhassa aikaiseksi vaikka mitä, kun sisällä ei ole malttanut olla. Turveharkoista on syntynyt kaksi uutta, hienoa istutusaluetta. Iloitsen niistä kovasti: taas päästiin eroon muutamata palasesta tylsää nurmikkoa ja vielä tylsempää hiekkapihaa. "Pensasvyöhyke", jota rakennamme tienvarteen, on laajentunut sekin. Kohopenkkien tekeminen turveharkkojen avulla oli loistava ratkaisu kalliotontilla, jossa lapiota ei pysty työntämään maahan ilman, että kilahtaa.

Projektini "monokulttuurista monimuotoiseen" etenee siis lupaavasti kotipihalla. Mukavia tuloksiakin on ilmaantunut. Talitintin pesintä onnistui pihapöntössä, ja puupinoon pesän askaroinut leppälintu sai pesueensa onnellisesti maailmalle. Ja komposti, ylpeydenaiheeni, kuhisee kastematoja. Maan mururakenne paranee vauhdilla. Kanat ja niiden kakka auttavat toki asiaa.

 

Markku rakensi hienon kaiteen paviljongille johtaville portaille. Nyt äitikin voi käyttää portaita, eikä hänen tarvitse kiertää loivemman reunan kautta. Kuistille toimme äitiä varten vanhan hetekan, jossa hän voi välillä lepäillä. Ripustimme sen ylle Leenan antaman hienon hyttysverkonkin. Äiti on ottanut hetekalla jopa muutamat päiväunet. Lasten suosiossa paikka on myös.

Tarkoitus oli, että siihen ei päästettäisi koiria. Se suunnitelma ei onnistunut.

Suvun vanhin ja nuorin - kuvanottohetkellä. Suvun nuorimman asema siirtyi muutama päivä sitten pikkuriikkiselle tyttövauvalle.

Viritimme kuistin pylväiden väliin vanhan patjan jouset. Suunnitelmieni mukaan niissä kiipeilevät köynnökset suojaavat vihreällä verhollaan äidin päiväunia loppukesällä. Saa nähdä, onko todellisuus toisennäköinen.

 
Hetekalle saatiin paikka, kun viimein siirsimme puutarhan perälle yläkerran vanhan hellan, joka oli kuistilla odottanut noutajaansa muutaman vuoden. Veljeni, jonka piti rakentaa hellasta kesäkeittiö mökilleen, ei koskaan saanut aikaiseksi viedä sitä pois. Niinpä päätimme, että otamme hellan itse käyttöön puutarhassa.

Oikeastaan olen nyt veljeni saamattomuuteen tyytyväinen. Mummon vanha hella on kaunis, ja nyt se saa jatkaa elämäänsä alkuperäisessä kodissaan, vaikkakin pihalla.

Tähän syntyy kesäkeittiö.