Mummo paistoi alumiinisessa kakkuvuoassa kuivakakkuja: ainakin Hertta Kuusisen kakkua ja tiikerikakkua oli tarjolla tämän tästä. Keittiön kaapissa hän säilytti pyöreää pikkuleipärasiaa, jossa oli aina hannatädinkakkuja ja mantelivannikkeita. Peltisen, vihertävän rasian kanteen oli maalattu kolibreja. Muistan rasian lapsuudesta hyvin. Kaiketi siihen liittyy väkeviä tunnemuistoja mummonrakkaudesta.
Kerran mummo vei hannatädinkakkuja sukulaisperheelle jouluksi ja antoi rasian pikkuleipien mukana. Siitä on noin kolmekymmentäviisi vuotta.
Tässä yhtenä iltana sain viestin rouvalta, jolle mummo oli purkin antanut. Hei. Haluatko tuon Annan vanhan pikkuleipärasian? Siivoan keittiönkaappeja remontin alla ja löysin sen komeron periltä, hän kirjoitti. Hän lähetti purkista kuvankin. Vastasin, että tietenkin haluan, jos hän ei välitä sitä säilytellä. No ajattelin, että se sopisi sinne talonkalusteisiin, hän jatkoi. Seuraavana päivänä hän seisoi ovellamme tuttu rasia kainalossaan.
Tutkailin rasian pohjaa. Sieltä löytyi teksti: Kolibri on valiokeksejämme ja vohveleitamme sisältävä loistopakkaus. Rasiassa oli alunperin ollut Hangon Keksin tuotteita. Se oli siis valmistettukin pikkuleipärasiaksi.
Tapaus on huvittanut minua suuresti. Että se rasia palasi kotiin oltuaan maailmalla montakymmentä vuotta! Palaakohan tänne aikojen saatossa muutakin maailman turuille eksynyttä tavaraa? Papan minulle vanerista tekemä nukkekoti ja pieni, vihreä kehto? Pyöreä, musta kassimainen kori, jossa mummo kuljetti lämpimiä karjalanpiirakoita kaupunkiin myytäväksi? Puinen kaulauslauta, jolla mummo ja pappa yhdessä mankeloivat lakanoita? Posliiniset, kannelliset keittiöpurkit, jotka mummo toi aikanaan Ruotsista. Niiden kyljessä oli koukeroiset tekstit: Potatismjöl, Socker...
Asetin pikkuleipärasian piirongin päälle kunniapaikalle. En ole pikkuleipäihminen, mutta johonkin käyttöön aion sen ottaa. Kunhan keksin kyllin arvokkaan käyttötarkoituksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti