Aion nähdä kauriiden kulkevan aamuhämärässä

Olemme parina viime kesänä istuttaneet Markun talon pihalle omena- ja luumupuita sekä marjatuomipihlajia. Puutarhamme rakentuu pikkuhiljaa mutta lupaavasti. Vaikka taimet ovat vielä pieniä, teki yksi omenapuu viime kesänä jo kolme hedelmää. Odottelimme punaposkisten raakileitten kypsymistä. Mutta ennen kuin pääsimme maistamaan, hedelmistä oli kadonnut kaksi. Kummastelin asiaa. Mikä on voinut viedä puusta raa'at omenat? Omenavarkaita – siis ihmisiä – niillä kulmilla tuskin liikuskelee.

Kysyin asiaa ystävältämme Artturilta, joka on koko ikänsä liikkunut luonnossa ja tietää sen kummallisuuksista yhtä ja toista. Onko siellä kauriita? hän kysyi heti. Pidin ajatusta haikean kauniina, mutta en uskonut siihen hetkeäkään. Sanoin kyllä mielelläni kuvittelevani kauriiden käyskentelevän öisessä puutarhassamme.

En ole ikinä nähnyt oikeaa kaurista luonnossa, lienenkö eläinpuistossakaan.

Mutta mutta. Enää tarina ei tunnukaan vain hupaisalta sadulta. Olemme useana päivänä ulkoillessamme nähneet jäällä pieniä sorkan jälkiä. Niitä kulkee siellä täällä pareittain, ja läheisessä saaressa on piipahtanut sorkallista porukkaa enemmänkin. Aasa on sorkkaeläinten jättämistä hajujäljistä aivan poissa tolaltaan. Se on kauriiden suhteen yhtä kokematon kuin emäntänsä. Olisipa kiva nähdä sellaisia omin silmin!

 

Herään nykyään lenkille varhain aamulla, kuuden tietämissä, ja välillä aiemminkin. Arvelen, että aamun valjetessa kauriita saattaisi todennäköisimmin kohdata. Sanoin Markulle, että voisimme yöpyä nyt kevään korvalla useammin hänen talossaan. Ihan jo yksinomaan aamulenkkieni takia.

Olen todella tyytyväinen nykyisiin aamuihini. Sairastelin viime vuonna paljon, ja vuodenvaihteessa podin kaiken kukkuraksi sen karmean influenssan. Päätin, että yleiskunnolleni on tehtävä jotakin. Aloin liikkua. Havahduin siihen, että varsinkin ulkona liikkuminen oli huomaamatta jäänyt minulta tyystin.

Totesin löytäväni vaivattomimmin aikaa ulkoiluun päivän alkupäästä. Kellon soitua puen vain päälleni ja herätän unisen koiran mukaani. Jo nyt parin viikon jälkeen olen aamulenkkeihin aivan koukussa. Niitten voimalla päivä käynnistyy tehokkaasti, ja ah, miten hyvältä kahvikin maistuu ulkoilun jälkeen. Tuntuu, että olen saanut itseeni virtaa ja vuorokauteeni lisätunteja. Uskon nyt, että liikuntaan uhrattu tunti tuo kaksi takaisin. Olemme monena päivänä käyneet myös jäällä hiihtämässä, kelistä piittaamatta.

Odotan kiihkeästi kevättä, valon lisääntymistä ja luonnon kuoriutumista esiin lumen alta. Miten ihanaa on kulkea heräävässä aamussa lintujen laulaessa. Aion kevään edetessä lisätä lenkkeilyaikaa nykyisestä puolesta tunnista vaikka tuntiin.

Ja aion nähdä ne kauriit, jonakin kevätaamuna hämärän väistyessä päivän tieltä.



Kuvat on otettu ennen kauriinjälkien ilmaantumista jäälle. Siksi Aasankin ilme kuvassa on vielä niin levollinen.