Loputon seikkailu

Palasimme Prahasta jo viikko sitten, mutta vasta nyt ehdin istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan. Tai maltoin. Kotiinpaluumme jälkeiset päivät ovat olleet niin lämpimiä ja aurinkoisia, että on ollut ihan pakko käyttää ne pihapuuhiin. Tuntuu, että kesä olisi paljon pidemmällä kuin se onkaan – täytyy ihan muistutella itseä siitä, että on vasta toukokuu. Yöpakkaset ovat vielä mahdollisia. Voi hyvinkin tulla aikoja, jolloin pelargoniat on syytä nostaa sisätiloihin.

Mutta nyt Prahaan. Se on tavattoman kaunis kaupunki, joka täytti ja ylitti kaikki ennakko-odotukset. Ruutukaavaan tottuneelle ensikertalaiselle Prahan viehättävät kujaset ja sokkelot ovat loputon seikkailu. Löysimme usein itsemme aivan muualta kuin paikoista, joihin olimme suunnitelleet menevämme. Varsin usein onnistuimme myös päätymään eri suunnista yllättäen samaan paikkaan.

Vanha Praha on täynnä pökerryttävän kauniita rakennuksia. Pelkästään upeitten, koristeleikkauksin somistettujen ovien katseluun saisi kulumaan päiviä. Rakennukset on koristeltu patsain, maalauksin, kultauksin, koristeleikkauksin, ornamenttikuvioin.

Mietimme, millaisia vuosisatoja vanhat huoneistot mahtavat näyttää sisältä. Osaavatko paikalliset asukkaat arvostaa talojensa ja kortteleidensa kauneutta, vai pitävätkö niitä aivan arkipäiväisinä?

Hotellimme oli historiallisen kaupungin ytimessä, vain kivenheiton päässä vanhankaupunginaukiosta ja raatihuoneesta. Vastapäätä huonettamme kapean kadun toisella puolen oli viehättävä, pieni kirkko kultanuppisine kupoleineen. Sen kellojen soitto alkoi viikon varrella tuntua kotoisalta.

Teimme Markun kanssa aamuisin kävelyretkiä lähikortteleissa ennen kokoontumistamme hotelliaamiaiselle. Heräilevää kaupunkia oli hauska katsella  Pienistä nupukivistä tehtyjä katuja pestiin ja luudittiin, katukahviloita availtiin. Kaikkialla oli silmiinpistävän siistiä, eläähän Unescon maailmanperintökohde pitkälti turismista.

Yhtenä aamuna morsiuspari oli asettunut kuvattavaksi vanhankaupunginaukiolla sijaitsevan astronomisen kellon eteen. Kello on rakennettu 1400-luvulla. Emme osuneet kellon kohdalle kertaakaan sen lyödessä tasatunnin, joten meiltä jäi näkemättä, kuinka maailmankuulu luuranko vetää kaksitoista apostolia marssille turistijoukon ihmeteltäväksi.

Se ihme jäi toiseen kertaan.

Kävelimme valtavasti. Heti ensimmäisenä päivänä tutustuimme puutarhoihin, joita kukoistaa Vltava-joen laaksosta nousevilla hedelmällisillä kukkuloilla. Matkaa kertyi kahdeksan kilometriä, ja äiti käveli mukana. Hän ehti onneksi toipua flunssasta ja jaksoi hyvin. Välillä piipahdimme tietysti kuppiloihin ja ravintoloihin voimia keräämään. Tsekkiläinen tumma olut on samettisen hyvää.

Liikuimme paljon koko porukalla: äiti ja hänen kaikki lapsensa puolisoineen. Lentokentältä hotellille meidät ajanut taksinkuljettaja oli ihastunut seurueestamme: voi, oletteko todellakin yhtä perhettä? Hän oli itse varttunut ainoana lapsena.

Itse asiassa emme lentokenttätaksia lukuun ottamatta käyttäneet koko viikon aikana mitään kulkuvälineitä. Me vain kävelimme. Emme ottaneet edes vossikkakyytiä, vaikka niitä oli tyrkyllä vähän joka kadunkulmassa.

Kivikaduilla kaikui rytmikäs kavioitten kopse.

Praha on vihreä ja vehreä kaupunki, mikä näin toukokuulla vain korostuu. Syreenit röyhysivät täydessä kukassa lentokentän ja kaupungin välillä kulkevan moottoritien varsilla. Kaupungin pihat, puistikot ja aukiot vihersivät ja kukkivat. Valtavat hevoskastanjat olivat täynnä kukkia, myös punaisia.

Viimeisenä iltana söimme pienellä aukiolla ravintolassa, jonka terassin yllä kukki ruusuorapihlaja. Illan pimetessä taivaalle nousi lumoava kuu.

Niin kivaa kuin reissaaminen onkin, ei sitä jaksaisi pitkään – ainakaan kaltaiseni kotoilija, jolle jo kotoa poistuminen on aina pieni rasitus.

Oli ihanaa tulla kotiin. Kuopus oli hoitanut mallikkaasti kasvihuoneen, kylvökset ja koirat.

Kiertelin pihalla ihmettelemässä. Aurinko paistoi suloisesti, ja koivut olivat täydessä lehdessä. Poissa ollessamme oli tullut kesä.