Tänään eteisessämme puhaltelevat raikkaat kevättuulet – suoraan katosta. 70-luvun kummajainen, kattoikkuna, on nyt poissa. Ihme kyllä, se palveli moitteetta melkein neljäkymmentä vuotta tasakatolla, joka suorastaan kerää vettä ja lunta.
Vasta viime vuosina kattoikkuna alkoi vuotaa. Ensin pikkuisen, sitten yhä selvemmin. Tänä keväänä jouduimme sadesäällä jo pitämään ikkunan alla vauvan vannaa ja muita astioita.
Markku on odotellut sopivaa, aurinkoista keliä, ja tänään sellainen tuli.
Sorkkarauta heilui, ja kostuneet ja mustuneet lastulevyt saivat kyytiä. Onneksi kosteus ei ollut levinnyt kauemmas kattorakenteisiin.
Ensi yöksi levitämme katolle pressun suojaksi. Ehkä jo huomenna ikkunatonta kattoa peittää siisti valkoinen paneeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti