Päästiinpä joulutunnelmiin!

Helleborus orientalis, valkea jouluruusu. Tämäkin upea kuva on sisareni ottama. 

Harmaa ja sateinen joulupäivä on kääntynyt sysipimeäksi illaksi. Markku ja äiti ovat juuri lähdössä ulkoiluttamaan koiria ja kuuluvat puhelevan eteisessä, että tälläkin hetkellä tihuuttaa vettä. Joulupäivänä harvinainen täysikuu lymyilee jossakin pilviverhon takana.

Eilen aattona keli oli oikeastaan mukava. Pakkastakin oli pikkuisen ja sen myötä maassa häivähdys valkeaa.

Pihasaunan ovesta avautui melkein valkea näkymä. 

Sukua kokoontui aattoaamuna joulupuurolle. Päätin, etten ala keitellä kolmenlaista puuroa eri ruokavalioita noudattaville, vaan teen ainoastaan yhden: kookosriisipuuron. Tämä aiheutti aluksi tyrmistystä, mutta osoittautui lopulta varsin onnistuneeksi ratkaisuksi. Peräti niin onnistuneeksi, että tästä tulee perinne! Kookosmaidosta, riisimaidosta ja luomuriisistä pitkään hauduteltu puuro oli samettisen pehmeää ja maistui oikein miellyttävältä. Luumu-rusinasoppaan laitoin makeutukseksi kookossokeria, josta oli parahiksi juttu lehdessä: se on kaiken muun hyvän lisäksi maailman ympäristöystävällisintä sokeria. 

Puuro odottaa.

Puuron, kahvin ja lohileipien jälkeen pääsimme pihasaunaan, pitkästä aikaa. Se toi oikean joulun remontinkin keskelle. Markku oli lämmittänyt saunaa pikkuhiljaa pitkin aamua, ja löylyt olivat sen mukaiset. Ihanat. Kuopuskin ehti juuri sopivasti joulusaunaan, vaikka lento etelän lämmöstä oli pari tuntia myöhässä. 

Päätimme kylpeä tavallisesti vain kesäkäytössä olevassa saunassa huomennakin, sillä leuto keli tekee lämmittämisen suhteellisen helpoksi. Ja nautinto on vaivan arvoinen!

Päiväsaunassa nautittiin vain sitruunavettä.

Ovi joulusaunaan.

Saunatontut ikkunalla.

Tänä jouluna ei saunasta käyty hangessa enkeleitä tekemässä, mutta vilvoittelemassa tarkeni istuskella pitkään.

Markuksen tuomista joulupaketeista kuoriutui molemmille koirille huomioliivit ja jos jonkinlaista herkkua, lelua ja puruluuta. Vili sai lisäksi hienon sinisen pannan, jossa on luun muotoisia koristeita.

Koirat jäivät kahdestaan kotiin, kun lähdimme illan suussa hautausmaalle ja sieltä siskoni luokse aattoiltaa viettämään.

Ihastuttava joulupöytä katettiin nyyttikestiperiaatteella. Siitäkin ajattelimme tehdä perinteen. Sisko oli nipin napin saanut rakennussiivouksenkin tehtyä oman asuntonsa remontin jäljiltä. Joulukoristeita ja -kukkiakin oli laitettu, vain taulut puuttuivat seiniltä ja verhot ikkunoista. Mutta sehän ei joulumieltä haitannut. Oli oikein mukavaa.

Palasimme kotiin iltamyöhällä. Kaikille lapsilleni järjestyi täältä nukkumapaikka, vaikka olosuhteet talossa ovat vähintäänkin sekavat.

Kaikki yllä olevat kuvat joulutunnelmistamme on ottanut siskoni meillä eilen aattona. Alla olevat taas ovat omia otoksiani... Tyttäreni, joka vastasi suurelta osin valmisteluista, joogaa näissä keltasävyisissä kuvissa Vili seuranaan. Pieni lepohetki kesken kokkailujen. Hän oli jatkanut keittiöpuuhia vielä tuntikausia sen jälkeen, kun me olimme jo menneet nukkumaan.

Yksi yö jouluun...

Huomenna on jouluaatto, ja talossamme näyttää  siihen nähden aika karulta. Äidin keittiö yläkerrassa on revitty kokonaan auki, alakerran vanha keittiö (tuleva makuuhuoneemme) osittain.

Äiti on asunut kuopuksen huoneessa pitkälti toista viikkoa. Kuopus on sopivasti lomaillut tämän ajan Espanjassa. Palattuaan hän tosin joutuu patjamajoitukseen olohuoneen lattialle ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Jos vain yhteydet pääkaupunkiseudulta tänne keskiseen Suomeen toimivat, hän on täällä huomenna.

Näyttää siltä, että äidin tiskipöytänurkkauksessa ei vähään aikaan heilutella tiskiharjaa.

Näistä tavaroista suurin osa ehdittiin onneksi kyytiä kaatopaikalle ennen joulunpyhien alkamista. Kolan alla on yläkerran vanha, kaunis puuliesi, joka sijoitetaan makuuhuoneeseemme!

Tässä tulemme vielä joskus nukkumaan. 

Remontti paisuu niin kuin asiaan tämän ikäisessä talossa kuuluu, mutta yllätys yllätys: homepommeja ei ole tullut vastaan, vaikka kriittisimmät paikat on nyt avattu. Kaikki näyttää suorastaan mainiolta.

Tämä joulu nyt vain on vähän erilainen. Ensi jouluna sitten!

Onneksi pääsemme huomenna karistamaan purut jaloistamme. Sisko ehtii juuri ja juuri saada oman asuntonsa  remontin – ainakin näillä näkymin – valmiiksi. Pakenemme hänen luokseen aattoa viettämään, heti joulupuuron ja -saunan jälkeen.

On meilläkin joitakin jouluvalmisteluja tehty, kiitos Rovaniemeltä saapuneen tyttären. Ja Markus toi koirille joulupaketit.

Kyllä tästä vielä joulu kehkeytyy!

Rennosti kohti joulua. Oikeanpuoleinen Irish Coffee on vegaaninen: pinnalle on vaahdotettua soijakermaa. Muut kahvit taas on makeutettu kookossokerilla. Seurueemme joulupöytäkin on melko haasteellinen...

Markus huolehti siitä, että ainakin koirillamme on joulu.

Tyttären savutofusta valmistama vegaaninen "kinkku" tuoksui ihanalta. Huomenna selviää, mikä on maku.

Ikkunalla kaksi kynttilää

Kaikki mitä taivaalta on viime aikoina sadellut, on ollut miltei pelkkää vettä. Ja sitä on tullut valtavasti. Viime sunnuntaina vietimme itsenäisyyspäivää ankeassa säässä: satoi taukoamatta aamusta iltaan. Ja se kaiken yllä leijuva loputon harmaus!

No, sitä sopi piristää kynttilöillä, ruualla ja viinillä. Meillä järjestettiin asiaankuuluvasti itsenäisyyspäivän vastaanotto. Leena ja hänen miehensä edustivat vieraita, loput pitkän pöydän ääressä istuneista olivat enemmän tai vähemmän kotiväkeä. 

Iltakuudelta ikkunalle sytytettiin kaksi kynttilää.

Juhlan jälkeen päätimme – hieman itsellemmekin yllätykseksi – aloittaa viimeinkin remontin.

Olemme pyöritelleet talon remonttiasioita pitkään. Suunnitelmia on veivattu edes takaisin ja taas palattu lähtöpisteeseen. Kunnes Markku vain totesi, että remontti alkaa ensi maanantaina. Muuten tästä suosta ei ikinä päästä. Päädyimme aloittamaan yläkerrasta, äidin keittiöstä. Se lienee kaikkein järkevintä.

Jos mitään suurempia vastoinkäymisiä ei ilmaannu, äidillä pitäisi olla uusi keittiö jo jouluna. Toisaalta, kun yli 60 vuotta paikoillaan uinuneita rakenteita aletaan raotella, olisi suuri yllätys, jos yllätyksiä ei tulisi vastaan. Niin tai näin, yllätyksiä on siis luvassa.

Äiti alkoi tietenkin kauhistella asiaa. Kyllähän tämä minulle välttäisi näinkin. Hän joutuu evakkoon alakertaan, mutta onneksi tämä evakkomatka sentään on kevyempi ja lyhyempi kuin ne edelliset.

Ensi vuoden alussa remontti laskeutuu toivottavasti alakertaan. Kuinka se mahtaa edetä näissä huoneissa? Mitä kaikkea täällä tulee vastaan?

Toivottavasti juhlimme seuraavaa itsenäisyyspäivää sievästi tapiseeratut seinät ympärillämme, rauhoittavan vaalea lattia jalkojemme alla. Ja vetäydymme juhlien päätyttyä nukkumaan huoneeseen, jossa ammoisina aikoina oli keittiö ja nykyään kaikenlaista roinaa.

Remonttipäivityksiä on luvassa.

Sisko kuvasi.

Ensimmäinen maalissa

Vanhimmalla veljelläni on nyt takanaan ensimmäinen viikko virallisesti eläkeläisenä. Mukavalta on kuulemma tuntunut. 

Hän pääsi meistä neljästä sisaruksesta ensimmäisenä viettämään eläkepäiviä. Viime viikon lauantaina juhlimme koko suvun voimin tätä tapausta, siirtymistä yhdestä merkittävästä elämänvaiheesta toiseen. Eräänlaista siirtymäriittiä siis. 

Juhlan kunniaksi veljen taitavat tyttäret olivat valmistaneet täytekakun, joka ei ollutkaan mikä tahansa piperrys.

Tämä ei ole naftaliiniin laskostettu virkapuku, vaan täytekakku.

Veljeni avovaimo Sari puolestaan oli askarrellut tapakset pöytään yhden veljentyttären avustuksella. Kyllä maistui, eikä ihan pieni määrä olisi meidän porukallemme riittänytkään. Suvussamme kun ei ole tapana kursailla pöydän antimien kanssa.

Ilta saatettiin päätökseen ja veli eläkkeelle paikallisessa kuppilassa karaoken voimin. Useimmat meistä lauloivat, ja vieläpä hämmästyttävän taitavasti. Äitikin vetäisi komeasti Hopeisen kuun veljeni kanssa. Eläkeläiset yhdessä, duettona.

Puolentoista vuoden kuluttua on seuraavan vuoro.

Valmista tuli!

Olen saanut palautetta, että blogissani on ollut pitkään hiljaista. Viimeksi eilen asiasta mainitsi ystäväni Leena. Kyllä, kyllä, hiljaista on ollut, syystä että olen tiiviisti ahkeroinut muissa toimissa. Omat kuulumiseni on nopeasti päivitetty: olen kirjoittanut. Kirjaa, artikkelia, aluelehteä. 

Nyt on kirja valmis! Vielä pitäisi saada artikkeli kirjoitettua ja lehti toimitettua tämän kuun loppuun mennessä. Pientä painetta on siis edelleen. Ratkaisin asian hetkellisesti pakenemalla tänne.

Sataa viimeinkin lunta, mutta marraskuun yleisilme on ollut tällainen: 

Talossa on ollut hiljaista paitsi työrupeamani myös kuopuksen sairastamisen takia. Häneltä hurahti melkein kaksi viikkoa kovassa kuumetaudissa ja kurkku turvonneena. Vieraita ei näkynyt.

Markku on kyllä hiljaiselon aikana saattanut päätökseen urakan jos toisenkin. Portaat paviljongille ovat valmiit. Liukkaalla, sammaloituneella töyräällä on taiteiltu vuosikymmenet täyteen lastattujen tarjottimien kanssa. Hyvällä tuurilla on aina selvitty. Ensi kesänä kuljetaan tukevasti portaita.

Ja se viheliäinen öljykattila on nyt viimeistä palaa myöten purettu ja kuskattu rautaromun keräykseen. Ehdimme alkaa nostella pihalta tavaraa suojaan ennen lumentuloa. Varastoon tulee mahtumaan vaikka mitä!

Kuopukseni parannuttua pieniä vieraitakin on taas uskaltautunut taloon. Eilen kävi pitkästä aikaa näyttäytymässä suvun kuopus, joka viime viikonloppuna sai jo nimenkin. Kaksikuinen, tummasilmäinen neito väläyttelee hurmaavia hymyjä.

Toiseksi pienin on vieraillut jo useamman kerran. Hän se vasta toimen mies onkin, saa hetkessä aikaiseksi ja paljon.

Valmiiksi tuli myös vanhimman veljeni työura. Äiti hämmästelee: Että on tämä, kun lapsi jää eläkkeelle!

Ja nyt tuli valmiiksi tämä päivityskin. Minun on oikeasti tartuttava töihin.

Neljäs rälläkkä toden sanoo?

Markku on viime aikoina ahkeroinut taas öljysäiliön kimpussa. Homma on todella epäkiitollista, eikä sitä pysty tekemään kuin pienen hetken kerrallaan. Säiliö on purettava paloiksi, ja yhden palan rälläköintiin menee ikuisuus. Säiliössä ei tietenkään mahdu seisomaan. Kipinät sinkoilevat. Melu on korvia huumaava. 

Urakassa on hajonnut jo kolme rälläkkää, neljäs on hankinnassa.

Joku – kuten minä, ensimmäisten joukossa – olisi jo antanut periksi. Mutta ei Markku. Ei ole ollut tapana luovuttaa tuntuu olevan hänen mottonsa. Kieltämättä se onkin paikallaan, tässä talossa askaroidessa.

Öljysäiliön kanssa ollaan kuin ollaankin jo voiton puolella. Enää muutama päivä kipinäsuihkussa, ja meillä on uusi, tilava varastohuone! Ja sille on totisesti käyttöä. 

Sisko kuvasi.

Koirajuttuja

Aasa sai eilen uuden ystävän: Leevi-koiran. Tämä on meillä tapaus – niin tärkeä, että ansaitsee oman postauksensa.

Aasa on luonnoltaan sellainen taistelukoira, ettei muitten koirien tapaaminen niin vain onnistu. Aikuisiin koiriin meidän on turha yrittääkään tutustua. Mutta kun Aasa kerran solmii pennun kanssa ystävyyden, se on sitten elinikäinen. Aasa on aina suhtautunut pentuihin mukavasti ja leikkisästi. Ystävällisesti. Ja vaikka leikkikaveri huomaamatta kasvaa jättiläiseksi, se ei enää haittaa. Kerran kaveri, aina kaveri, se on jostakin syystä Aasan logiikka.

Kun Annamari kertoi ottaneensa koiranpennun, aloin kiirehtiä tapaamista: että pennussa varmasti on vielä pennun haju, kun näemme ensi kertaa. Muuten tulee tappelu. Sen jälkeen ystävystyminen on hankalaa, Aasan tuntien milteipä mahdotonta.

Viikot alkoivat sitten vieriä pelottavalla vauhdilla, niin kuin niillä on tapana tehdä, emmekä ehtineet järjestää tapaamista. Eilen soitin viimein Annamarille: minkä ikäinen pentu on? Hän kertoi sen olevan jo neljä kuukautta! On siis tavattava nyt tai ei koskaan, kirjaimellisesti.

Ajoin Aasan kanssa maalle Annamarin luo vähän jännittynein mielin. 

Meidät otti vastaan musta, melkein Aasan kokoinen karvaturri.

Ei mitään ongelmaa. Hyväksyntä tuli välittömästi. Nyt voimme tavata koska vain, ilman jännitteitä. Ihanaa: saimme paitsi leikki- myös lenkkikaverin.

Elinikäinen ystävyys on sinetöity.

Kuvaaja ei pysynyt vauhdissa mukana.

Leevillä on iso tarha ja oma maitolaituri.

Maaseudun hajut pitivät Aasan valppaana. 

Tähän loppuun minun on ihan pakko kertoa vielä yksi koirajuttu. Kuopus – siis perheemme salskea nuorimies täysi-ikäisyyden kynnyksellä – kertoi, että eräänä päivänä samassa bussissa hänen kanssaan oli matkustanut pikkuruinen koira, ilmeisesti chihuahua. Se oli istunut emäntänsä sylissä ja tuijottanut suurilla silmillään kuopusta. – Se katsoi minua suoraan sydämeen, kuopus totesi. 

Tähän laittaisin sydämen, jos osaisin.

Leevikin taitaa katsoa suoraan sydämeen.