Olimme viikonloppuna yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla Savossa. Olen edelleen pökerryksissä kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Pariin päivään mahtui niin paljon ja monenlaista, että tuntuu kuin olisi ollut pidemmälläkin matkalla, ja jossakin hyvin kaukana. Samalla tuli tehtyä aikamatka menneisyyteen.
Tässä pieni kooste siitä kaikesta – tai siis murto-osasta viikonlopun aikana koettua:
Asuimme vuonna 1870 rakennetussa pappilassa, jonka yhdessä kulmahuoneessa syntyi aikanaan Eliel Saarinen. Vanhaa kunnioittaen remontoitu pappila on tätä nykyä yksityiskotina. Sen viiteensataan neliöön mahtuu lukematon määrä huoneita: pariovet aukeilivat upeisiin saleihin, entiseen piispankamariin, kanslioihin, työhuoneisiin, kuisteille ja parvekkeille... Nukuimme yläkerran keltaisen kamarin koristeellisissa, korkeapäätyisissä puusängyissä.
 |
| Keskimmäinen ikkuna kuuluu keltaiseen kamariin. |
Pappilan puutarhassa hehkuvien pionien katveessa kenotti vanha rautaristi. Se oli kuulemma joskus ollut merkkinä 1700- ja 1800-luvulla eläneen kirkkoherran haudalla. Seurakunta oli sitten uusinut paimenensa hautamuistomerkin, ja vanha risti oli hylätty kirkon vintille. Kirkon tuhouduttua tulipalossa risti löytyi raunioitten keskeltä. Se oli vääntynyt kuumuudessa mutkalle. Tuolloinen pappilan isäntä pelasti ristin raunioista ja pystytti sen puutarhaan kotiovensa lähelle. Siinä se nyt kertoo vaikuttavaa tarinaansa ja muistuttaa elämän katoavaisuudesta.
Vierailimme keltaisessa kartanossa, jonne kuljettiin pitkin ikiaikaisten kuusten reunustamaa kujaa. Kustavilaiskartanon korkeissa huoneissa on ehtinyt syntyä ja kuolla sukupolvi jos toinenkin: se on rakennettu 1770-luvulla.
 |
| Näissä huoneissa ovat aikanaan eläneet kuuluisat sotilassuvut, kuten Gyllenbrandtit, Ehrnroothit ja Aminoffit. |
Ihmettelimme kappalaispappilan (sekin oli osittain peräisin 1700-luvulta) pihan reunalle uppotukeista rakennettua savusaunaa. Se oli pystytetty vanhan navetan perustuksille.
Perehdyimme venäläisen upseerin 1800-luvun puolivälissä rakennuttaman kartanon hämmästyttävään arkkitehtuuriin.
Ihastelimme kolmentuhannen kasvilajin puutarhaa. Mies, joka oli alkanut rakentaa sitä tyhjästä kahdeksan vuotta sitten, harrasti myös ikonimaalausta. Hän oli siinäkin ilmeisen taitava. Talo ja puutarha sijaitsivat huikealla paikalla, jossa oli asuttu 1600-luvulta lähtien.
 |
| Näkymä "campari-parvekkeelta". |
 |
| Siirtorakennuksen hirret olivat peräisin vanhasta torpasta. |
 |
| Miehen keittiössä. |
 |
| Tarjolla oli hellepäivään mitä sopivinta juomaa: mustaviinimarjanlehdistä valmistettua Louhisaaren juomaa. |
 |
| Japaninsiipipähkinä. |
 |
| Erikoisen tähkäkasvin nimeä en saa mieleeni... |
Kun sunnuntai-iltana palasimme rättiväsyneinä reissultamme, oma piha ja talo tuntuivat vaatimattomilta mutta niin kotoisilta. Juuri sopivilta meikäläiseen elämään. Puutarha kukoisti täälläkin, ja peruna oli iloksemme alkanut kukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti