Nyt sataa vettä oikein urakalla. Tuuleekin. Ehdin aamulla tehdä pari tuntia
pihahommia ennen sateen alkamista. Leikkasin nurmikot, tyhjensin
kompostin, pesin ja järjestelin kastelukannut, ämpärit ja saavit siivottuun
kasvihuoneeseen odottelemaan ensi kesää.
Niin kuin kuvista näkyy, aurinko hemmotteli loppukesän sinnikkäitä kukkijoita pihallamme vielä hetki sitten, viime viikolla. Nyt kasvit nuupottavat sateen pieksäminä.
|
Rohtoluppio nautti viimeisistä auringonsäteistä. |
|
Kelloköynnöksen imukärhet etsivät tarttumapintaa. |
|
Keijunmekko, kestosuosikkini. |
|
Kelloköynnös teki taas kuistille vihreän verhon. |
|
Pensaspapu 'Purple Queen' kauniine kukkineen käy koristekasvista. |
Kasvihuone antoi menneenä kesänä niin nihkeän sadon, että päätimme laittaa sen uuteen uskoon. Vanhat
mullat on nyt kärrätty pois ja tilalle laitettu uusi, entistä ehompi kasvualusta.
Multakerros on aiempina kesinä ollut selvästi ihan liian ohut. Nyt kasvihuoneen pohjaa
on syvennetty, ja uutta multaa on kasvupenkeissä entiseen nähden moninkertainen määrä. Jo on
kumma, jos tomaatit ja kurkut eivät ensi kesänä viihdy, sillä niiden juurilla
pitäisi olla syytä suorastaan kekkereihin.
Luovumme työläästä kasvipalstastamme. Teemme sen sijaan kotipihaan pienen
kasvimaan. Siskonmiehen kanssa on lisäksi suunnitteilla yhteinen viljelmä heidän mökilleen: papuja, maa-artisokkaa, perunaa. Kaikkea sellaista hyvää,
mikä ei vaadi jatkuvaa hoitoa ja silmälläpitoa.
|
Tilasimme multakasan pihaan kasvimaata varten. Multaa riitti kasvihuoneeseenkin. |
|
Marjapensaissa on nyt hulppeat tuet! |
|
Ehdimme nauttia uudesta patiosta muutaman kerran ennen kuin alkoi tuntua syksyltä. |
Lämmin, ihana kesä on jatkunut niin käsittämättömän
pitkään, että on suorastaan mukavaa, kun oikea syksy sateineen koittaa.
Pihatyöt alkavat olla siinä mallissa, että syksy saa tullakin.
Kunhan vain saamme vielä perunat nostettua palstalta, ne
pari riviä. Sitten onkin aika hyvästellä palsta.
|
Viimeinen korillinen satoa monta vuotta palvelleelta palstaltamme: violetteja pensaspapuja 'Purple Queen', mangoldia ja lehtikaalia. |
Sisko ikuisti viimeisen korillisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti