sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ruotsalainen puolukkahillo





Olemme keränneet puolukoita. Aurinkoiset syyspäivät ovatkin olleet omiaan juuri siihen puuhaan. Kahden reissun jälkeen saalista on kertynyt jo kuusi ämpärillistä. 

Muistelimme, että ennen, mummon ja papan aikaan, puolukat puhdistettiin kovalla tuulella. Marjoja kaadettiin hiljalleen ämpäristä maahan levitetyn lakanan päälle. Ämpäriä pidettiin käsien varassa mahdollisimman korkealla, jolloin tuuli vei suurimman osan lehdistä ja roskista. 

Nykyään puhdistamme isommat marjamäärät koneellisesti imuriin kytkettävällä marjanpuhdistimella. Imuri on korvannut tuulen. 

Ämpärillinen tai pari hoituu helposti mekaanisinkin menetelmin, puhdistusritilän avulla.





Tänään hellalla on porissut äidin kuuluisa ”ruotsalainen puolukkahillo”. Äiti sai reseptin rouva Wikströmiltä ollessaan nuorena tyttönä apulaisena tämän perheessä Nattavarassa. Hillo on säilyttänyt suosionsa jo kuudenkymmenen vuoden ajan.
 
Hyvä kannattaa laittaa kiertoon, joten tässä resepti:

Ruotsalainen puolukkahillo

Laita kattilaan kahvikupillinen vettä ja ämpärillinen puolukoita. Keittele. Huolehdi hämmentämisestä etenkin alkuvaiheessa, jotta marjat eivät pala pohjaan. Kuori keittäessäsi hillon pinnalle nousevaa vaahtoa pois. Kun vaahtoa ei enää tule, keitä vielä pari minuuttia. Hillo on muuttunut kauniin tummanpunaiseksi.

Nosta kattila liedeltä. Sekoita joukkoon sokeri. Ämpärilliseen marjoja menee sokeria pari kiloa. Hämmennä hilloa silloin tällöin, jotta pohjalle painuva sokerikerros leviää tasaisesti hilloon. Sekoita jäähtynyt hillo vielä pohjaa myöten hyvin ennen purkittamista. 

Purkita ja vie säilöön viileään paikkaan. 


Kattilassa on ämpärillinen puolukoita ja tilkka vettä. Keittäminen voi alkaa. 
Pinnalle nouseva vaahto kuoritaan pois. 
Sokeri lisätään sitten, kun kattila(t) on nostettu liedeltä. 

Äiti sanoo, ettei sokeria saa missään tapauksessa lisätä keittämisvaiheessa, vaan vasta sitten, kun kattila on otettu liedeltä. Näin hillosta tulee erityisen hyvää: kiiltävää ja makeaa. 

Meillä hilloa kuluu paljon, sillä poika syö sitä joka-aamuisen kaurapuuron päällä. Hillo on tietenkin mainiota myös perinteisten ruokien, varsinkin jauheliharuokien, kanssa. Kaalilaatikon kanssa se on ehdoton.

Ja loppuun vinkki siskonmieheltä: puolukkahillo ja lasagne ovat pettämätön yhdistelmä.


Nämä purkit ovat siskon keittämiä ja kuvaamia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti