Kuluuko aika keväällä vielä tavallistakin nopeammin? Tuntuu, että vasta alkoi maaliskuu, ja nyt ollaan jo huhtikuussa. Ajankulun vauhdikkuuden huomaa paitsi kalenterista, myös taimista ja lapsista. Ne kasvavat silmissä.
Maaliskuun alussa kylvämäni kelloköynnöksen ja tomaatin siemenet ovat venyneet pitkiksi taimiksi. Tai ainakin kelloköynnökset. Tomaatit ovat vähän nihkeilleet, ja osa jäi itämättäkin. Mutta hyvässä matkassa kohti kasvihuonetta nekin ovat.
Suvun toukokuussa syntynyt kuopus – ja toukokuuhan tuntuu sekin olleen vastikään – täyttää kohta vuoden! Hän puuhaa jo vaikka mitä. Keittiön alakaappien sisällöt ovat äkkiä lattialla hänen täällä vieraillessaan. Ensimmäiset askeleet ilman tukea ovat vain – niin, ajan kysymys. Ennen kuin huomaammekaan, hän myös menettää asemansa suvun kuopuksena. Seuraava kun on jo tulollaan.
Talossa kuljetaan positiivisen kiireen keskellä kohti kevättä ja kesää. Minä toimitan taas aluelehteämme. Olen saanut niskalenkin kirjaprojektista, ja lukuja on alkanut syntyä vauhdilla. (Nyt tuli epäilys, että olen sanonut näin aiemminkin... no, tällä kertaa ote saa luvan pysyä käsikirjoituksen valmistumiseen saakka.)
Äiti oli Lapissa viikon, joten meille tuli yhtä pitkä tauko jokailtaisiin korttipeleihin. Hyvä, kun palasi jo, jotta pääsimme siirtymään takaisin tuttuihin rutiineihin! Ne ovat arjen selkäranka. Vili oli ratketa riemusta, kun emäntä tuli takaisin kotiin.
Savustuspönttö on paljastunut kinoksista, ja olemme taas päässeet savustamaan. Savukala maistuu pitkän talven jälkeen taivaallisen hyvältä.
Pääsiäistä emme ihmeemmin tänä vuonna laittele. Kuopus ja koira lähtevät mökille. Minä olen kaikki pyhät töissä, ja sen lisäksi aion kirjoittaa.
Pääsiäisaterian sentään valmistamme jonakin iltana. Savukalasta.
Kävin äsken Aasan kanssa kävelemässä Markun talon lähellä olevassa metsikössä. Näimme siilin, joka pörhistäytyi meidät havaittuaan. Se oli jalkapallon kokoinen.
