Ja minä kun luulin eläväni niin terveellisesti, että taudit kiertävät minut rautaisen vastustuskykyni vuoksi kaukaa. Kattia kanssa. Tämä tauti – liekö influessa – tuli ja mursi taiten rakentamani suojavarustukset hetkessä.
Mutta nyt siitä on selvitty.
Olen ollut jo parina päivänä jalkeilla ja puuhaillut kaikenlaista pientä kotosalla. Tavanomaiset askareet, jopa siivous, tuntuvat taas niin mukavilta. Vaihdoin lakanat. Pyyhin pölyt. Järjestin kaappeja. Otin pelargoneista pistokkaita. Laitoin kelloköynnökset itämään. Ihana, tavallinen arki! Illalla menen saunaan ja huomenna töihin.
Maaliskuun sanotaan näyttävän maita, mutta toistaiseksi se on näyttänyt loputonta lumisadetta. Sohvassa potiessani Markku vilahteli ikkunan takana kolan kanssa edes takaisin, päivästä toiseen. Tapahtuiko koko viikolla oikeastaan mitään muuta?
Joka tapauksessa kuljemme vääjäämättä kohti kevättä ja kesää, vaikkei juuri nyt siltä tunnukaan. Kesästämme on tulossa kiireinen, monella tapaa. On paljon töitä ja vähän lomaa. Isot remontit talossa on tehtävä hyvän sään aikana. Minun on myös syytä kirjoittaa ahkerasti, mikäli mielin saada kirjani joskus valmiiksi (julkaisuajankohtaahan on jo lykätty vuodella).
Yhdelle pienelle reissulle aiomme sentään ennättää: käymme äidin kanssa Gävlessä.
Äiti on jo pitkään puhunut siitä, että haluaisi vielä nähdä pikkukaupungin, jossa asui seitsemäntoista, kahdeksantoista ikäisenä. Se oli hänen elämässään väkevää nuoruuden ja itsenäistymisen aikaa. Mummo ja pappa asuivat Gävlen ulkopuolella metsäkämpällä, jossa pappa teki metsätöitä. Äiti oli "omillaan". Hän oli vuokrannut rouva Andersonilta huoneen.
Päivisin äiti kokosi radioita Agan tehtaassa. Siellä hän näki ensimmäista kertaa oikean television. Se oli hyvin vaikuttava laite, vaikka näyttikin pelkkää lumisadetta. Äidille kerrottiin, että televisiosta voi nähdä myös kuvaa. Sellaisen äiti näki joskus paljon myöhemmin, varmaankin Suomessa, mutta se hetki ei ole jäänyt hänen mieleensä yhtä elävästi.
Ja Gävlessä oli myös Gunnar, jonka kanssa äiti melkein meni kihloihin.
Katselimme Googlesta, miltä Gävle näyttää tätä nykyä. Olkipukistahan se tietysti parhaiten tunnetaan. Jo 1400-luvulla perustettu kaupunki näytti kuvissa varsin viehättävältä, etenkin vanha kaupunki kapeine kujineen.
Äiti uskoo löytävänsä tutut paikat vielä vuosikymmenten jälkeen: talon, josta rouva Anderson vuokrasi hänelle huonetta, Gunnarin asunnon, kasarmin, jossa tämä työskenteli, uimarannan, kadut kauppoineen.
Niin tai näin, saamme varmasti kaupungissa pari kesäistä päivää kulumaan oikein mukavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti