Lumi saa väistyä

Aurinko on hemmotellut meitä viime päivinä. Kevät on tänä vuonna aikaisessa. Takapakkia arvatenkin vielä tulee, mutta mitäs siitä: tästä hetkestä on lupa nauttia. Ja mehän olemme nauttineet. 

Kuopus on aloittanut katukoriskauden. Me olemme kuljeskelleet Aasan kanssa lähimetsissä. Markku on edistänyt monena päivänä kevääntuloa kolaamalla valtavia lumipakkoja pihasta metsänreunaan. Niinpä  paviljongin lattia on jo näkyvissä, samoin talon seinää reunustava kukkapenkki. Muuten ne paljastuisivat lumen alta varmaan vasta toukokuulla.

Markku suunnittelee hiovansa ja öljyävänsä puutarhakalusteet. Pääsemme kohta pihakahville.

Kevät on lähempänä jokaisen kolallisen jälkeen.

Lumipakat saavat sulaa lähimetsikössä kaikessa rauhassa. 

Kohta päästään paviljonkiin kahville. 

Joissakin pihapensaissa on jo käsittämättömän vihreitä silmuja.

Onneksi sentään on vielä lunta! Kovaan lumeen on Aasan mielestä ihanaa hieroa korvia.

Viime viikonloppua vietimme veljeni mökillä. Samoilimme metsissä, ja jäitä pitkin kävelimme tutkimaan lähisaaria. Tarkoitus oli liikkua lumikengillä, mutta ne saivat levätä auton takakontissa koko viikonlopun. Hangenkuoret kantoivat mukavasti.

Teimme tulet rantaan luonnonkauniille paikalle ja hengitimme kevättä ja aurinkoa.

Äiti tietenkin myös pilkki, mutta saalista ei tullut.

Yöllä kannoimme tuolit jäälle ja istuimme pitkään ihmettelemässä ääretöntä tähtitaivasta. Ja hiljaisuutta.

Tänään taivaalla on näkynyt täällä harvinaisia revontulia. On tulossa taas kipakka yöpakkanen. Kävin juuri saunasta vilvoittelemassa ulkosalla. Revontulet värisivät edelleen pitkinä pystysuuntaisina patsaina tähtien keskellä.

Televisio, joka näytti lumisadetta

Toista viikkoa kului kauheassa flunssassa. Makasin sohvan pohjalla ja koetin sietää tuskaisaa oloa. Ei ollut helppoa. Päässä suhisi ja silmiä särki, mitään en jaksanut tehdä. Päivät matelivat pitkinä ja raskaina. Ajatus kulki tahmeasti.

Ja minä kun luulin eläväni niin terveellisesti, että taudit kiertävät minut rautaisen vastustuskykyni vuoksi kaukaa. Kattia kanssa. Tämä tauti – liekö influessa – tuli ja mursi taiten rakentamani suojavarustukset hetkessä.

Mutta nyt siitä on selvitty.

Olen ollut jo parina päivänä jalkeilla ja puuhaillut kaikenlaista pientä kotosalla. Tavanomaiset askareet, jopa siivous, tuntuvat taas niin mukavilta. Vaihdoin lakanat. Pyyhin pölyt. Järjestin kaappeja. Otin pelargoneista pistokkaita. Laitoin kelloköynnökset itämään. Ihana, tavallinen arki! Illalla menen saunaan ja huomenna töihin.

Maaliskuun sanotaan näyttävän maita, mutta toistaiseksi se on näyttänyt loputonta lumisadetta. Sohvassa potiessani Markku vilahteli ikkunan takana kolan kanssa edes takaisin, päivästä toiseen. Tapahtuiko koko viikolla oikeastaan mitään muuta?

Joka tapauksessa kuljemme vääjäämättä kohti kevättä ja kesää, vaikkei juuri nyt siltä tunnukaan. Kesästämme on tulossa kiireinen, monella tapaa. On paljon töitä ja vähän lomaa. Isot remontit talossa on tehtävä hyvän sään aikana. Minun on myös syytä kirjoittaa ahkerasti, mikäli mielin saada kirjani joskus valmiiksi (julkaisuajankohtaahan on jo lykätty vuodella).

Yhdelle pienelle  reissulle aiomme sentään ennättää: käymme äidin kanssa Gävlessä.

Äiti on jo pitkään puhunut siitä, että haluaisi vielä nähdä pikkukaupungin, jossa asui seitsemäntoista, kahdeksantoista ikäisenä. Se oli hänen elämässään väkevää nuoruuden ja itsenäistymisen aikaa. Mummo ja pappa asuivat Gävlen ulkopuolella metsäkämpällä, jossa pappa teki metsätöitä. Äiti oli "omillaan". Hän oli vuokrannut rouva Andersonilta huoneen.

Päivisin äiti kokosi radioita Agan tehtaassa. Siellä hän näki ensimmäista kertaa oikean television. Se oli hyvin vaikuttava laite, vaikka näyttikin pelkkää lumisadetta. Äidille kerrottiin, että televisiosta voi nähdä myös kuvaa. Sellaisen äiti näki joskus paljon myöhemmin, varmaankin Suomessa, mutta se hetki ei ole jäänyt hänen mieleensä yhtä elävästi.

Ja Gävlessä oli myös Gunnar, jonka kanssa äiti melkein meni kihloihin.

Katselimme Googlesta, miltä Gävle näyttää tätä nykyä. Olkipukistahan se tietysti parhaiten tunnetaan. Jo 1400-luvulla perustettu kaupunki näytti kuvissa varsin viehättävältä, etenkin vanha kaupunki kapeine kujineen.

Äiti uskoo löytävänsä tutut paikat vielä vuosikymmenten jälkeen: talon, josta rouva Anderson vuokrasi hänelle huonetta, Gunnarin asunnon, kasarmin, jossa tämä työskenteli, uimarannan, kadut kauppoineen.

Niin tai näin, saamme varmasti kaupungissa pari kesäistä päivää kulumaan oikein mukavasti.