Marraskuu

Illat ovat pimeitä ja pitkiä. Päivän valoisa aika on niin lyhyt, ettei siinä oikein ehdi mitään.

Marraskuisessa pimeydessä on jotain ihanaa. Voi hyvällä omallatunnolla istua pelaamassa korttia. Täyttää ristikoita. Katsoa televisiota. Lukea kirjoja. Olla.

Aasa on mukana, kun sanaristikkoa täytetään.

Vili lepuuttaa päätään äidin keittiön pöydällä. 

Sellaiset aamut, jolloin ei tarvitse aamukuudelta sännätä ylös sängystä, ovat silkkaa ylellisyyttä: kun peiton alla, lämpimässä kainalossa, vielä unen rajamailla saa seurata valon hidasta hiipimistä huoneeseen.

Vaikuttaa siltä, että olen vetäytynyt talvipesään. Olen sitä mieltä, että pohjolassa elävien lajien on hyvä tehdä niin.

Onneksi talvihorros ei estä kirjoittamista. Päin vastoin, olen löytänyt hyvän kirjoitusvireen. Seuraava kirja taitaa syntyä ilman paniikkiaikataulua.