Kurkistus joulun suuntaan

Vietimme lauantaina jo perinteiseksi tullutta suvun pikkujoulua. Tällä kertaa paikalla oli vain "alkuperhe": äitini ja ja me sisarukset puolisoinemme. Seuraavaa polvea on jo niin suuri joukko, ettei juhlan järjestäminen koko porukalle enää onnistu kovin pienissä tiloissa.

Vietimme iltaa nuoremman veljeni luona – hänen, joka meistä ainoana on eksynyt kaupungin toiselle laidalle. Me kaikki muuthan pyörimme tiiviisti kotomäellä, lapsuusmaisemissamme.

Ilta oli hauska, niin kuin aina tällä porukalla, eikä kummoista ohjelmaa tarvittu: hyvää ruokaa ja juomaa, saunomista, seurustelua.

Veljenvaimo oli kattanut juhlapöydän valmiiksi...

... ja loihtinut herkulliset itämaiset ruuat. Tässä on kookosmaidossa haudutettua  kanaa. 

Ei juhlaa ilman äidin tekemiä karjalanpiirakoita. Tarjolla oli sekä peruna- että riisipiirakoita munavoin kanssa. 

Jälkiruuan valmisti siskonmies: kanelisemifreddo granaattiomenakastikkeella. 

Suomi-tietopeli kuului tietenkin ohjelmaan myös. Eikä pelaamista estänyt se, että pelilauta oli unohtunut veljen mökille. Pientä luovuutta käyttäen uusi lauta saatiin askarreltua käden käänteessä. Itse pelin tiimellyksessä sen sijaan vierähti kolmisen tuntia, yökahteen saakka. 

Veljenvaimo oli värkännyt juhlaan niin tunnelmalliset puitteet, että katse kääntyi väkisinkin jouluun, ja se kai se pikkujoulun tarkoitus onkin. 

Ihanaa joulun odotusta kaikille! 

Sisko kuvasi.

Marraskuu

Illat ovat pimeitä ja pitkiä. Päivän valoisa aika on niin lyhyt, ettei siinä oikein ehdi mitään.

Marraskuisessa pimeydessä on jotain ihanaa. Voi hyvällä omallatunnolla istua pelaamassa korttia. Täyttää ristikoita. Katsoa televisiota. Lukea kirjoja. Olla.

Aasa on mukana, kun sanaristikkoa täytetään.

Vili lepuuttaa päätään äidin keittiön pöydällä. 

Sellaiset aamut, jolloin ei tarvitse aamukuudelta sännätä ylös sängystä, ovat silkkaa ylellisyyttä: kun peiton alla, lämpimässä kainalossa, vielä unen rajamailla saa seurata valon hidasta hiipimistä huoneeseen.

Vaikuttaa siltä, että olen vetäytynyt talvipesään. Olen sitä mieltä, että pohjolassa elävien lajien on hyvä tehdä niin.

Onneksi talvihorros ei estä kirjoittamista. Päin vastoin, olen löytänyt hyvän kirjoitusvireen. Seuraava kirja taitaa syntyä ilman paniikkiaikataulua.

¡Saludos desde España!

Terveisiä helteisestä Espanjasta. Vietimme siellä runsaan viikon kolmen sukupolven ja seitsemän hengen voimin. Aurinkokylpyä on nyt otettu siinä määrin, että annoksen luulisi riittävän pitkän ja pimeän talven yli. Lämpötila huiteli koko viikon kolmenkymmenen asteen tietämissä.

Ryhmämme jäsenten aktiivisuustasossa oli havaittavissa merkittävää vaihtelua. Reippaimmat pyöräilivät kymmenien kilometrien lenkkejä upeassa vuoristossa miltei päivittäin, kävivät kuntosalilla, pelasivat biljardia ja koripalloa, kävelivät pitkiä matkoja dyyneillä, tekivät retkiä lähikyliin. Osa tyytyi lillumaan lähirannan lämpimässä merivedessä, lompsimaan raukeasti rantahietikolla, nauttimaan oleilusta, syömisestä ja juomisesta. 

Kuopukseni ja vanhimman veljeni välinen biljarditurnaus kesti koko viikon. Veli vei lopulta voiton täpärästi.

Kolmen sukupolven kävelyllä rantavedessä. 

Bougainvilleat täydessä kukassa.

Kuumaa, hienoa hiekkaa. Kovalla myrskyllä hiekkaa lentää kuulemma Saharasta saakka.

Ihana hellejuoma, sangria.

Vanhimman veljen asettelema jälkiruoka.

Siellä palmupuut on puita vaan...

Minusta reissun parasta antia oli ehdottomasti Atlantin valtameri: sen aaltojen liikettä voisi katsella ja pauhua kuunnella loputtomiin. Meri on lumoava.