Syyskesän päivät ovat olleet toinen toistaan kauniimpia.
Olen nauttinut tästä vuodenajasta suunnattomasti. Jotenkin ympäripyöreisiin, pehmeisiin päiviin on mahtunut monenlaista mukavaa sadonkorjuusta pitkiin
juoksulenkkeihin.
On tapahtunut suorastaan mullistaviakin asioita: maassa
vuosikausia retkottaneita marjapensaitamme tukevat nyt uutukaiset kehikot. Ja:
minä olen pyörtänyt päätökseni ja opetellut pelaamaan korttia. Sitä läiskitään
täällä nykyään päivittäin, milloin milläkin kokoonpanolla.
Kolmen naisen (ryhmä Piio, Annamari ja minä) kulttuuriretket
ovat taas käynnistyneet. Viime viikolla –
en enää muista mikä päivä se oli, kun ne kaikki ovat olleet yhtä aurinkoisia –
kävimme veistosnäyttelyssä Wivi Lönnin talon pihapuistossa. Paikka oli kerrassaan
ihastuttava.
Mitä ilmeisimmin ehdin hyvän sään aikaan vielä kesäteatteriinkin. Liput Baddingista kertovaan Raitilla-esitykseen on varattu huomiseksi.
Liittyy tähän syyskesän ihanuuteen vähän haikeuttakin:
elokuun kotopuolessa viettänyt tytär suuntasi viime yönä pohjoiseen. Syksy ehtii melkein kääntyä talveksi ennen kuin hän seuraavan kerran tulee kotiin.
Tähtiä tuikkii taivaalla ja yöt ovat yhtäkkiä pimeitä. Viileitäkin ne jo ovat, mutta vielä viikko sitten kävin kuutamouinnilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti