Työtä ja huvia

Lauantaina tein siskoni sekä ystäväni Leenan kanssa viidensadan kilometrin mittaisen kulttuuripyrähdyksen Savoon. Minulle reissu oli yhdistetty työ- ja virkistysmatka. Kokosin materiaalia seuraavaan kirjaani, joka jälleen käsittelee vanhoja puutarhoja ja rakennuksia. Ja jälleen siskoni valokuvasi minulle tutkimuskohteitani. Hän myös ajoi koko matkan!

Heinäveden aseman aikoinaan hieno puisto on päässyt pahoin ränsistymään.

Varkauden vanhalla asemalla kasvaa tyypillinen rautatieläispuu: lehmus.

Junamiehillä oli grillipartyt Pieksämäen vanhalla asemalla. 

Heinävedellä osuimme satamakahvilaan juuri melontakisan osallistujien saapuessa maaliin. Kahvilassa, jossa anniskeltiin kahvin lisäksi runsaasti muitakin virvokkeita, oli jo iltapäivällä häkellyttävän letkeä tunnelma. Piipahdimme Valamon luostarissa toteamassa, että siellä valmistetut marjaviinit ovat varsin miellyttäviä, ainakin Valamon vaeltaja, jota koemaistoimme. Varkaudessa herkuttelimme hyvässä ravintolassa (Oscar): sampea, pintasavustettua lohta, korvasienikastiketta, pihviä...

Etelä-Savon maisemat olivat kauniita ajella.

Kyllä minun työni on mukavaa! Ainakin tämä kenttätyöosuus, hyvässä seurassa.

Pieksämäen kappalaisen pappilan aittarivi on 1800-luvulta. 

Taidokasta arkkitehtuuria. Pieksämäen asema on tehty Thure Hellströmin tyyppipiirustusten mukaan, niin kuin useimmat Jyväskylä - Pieksämäki-rataosuuden asemarakennukset.

Sisko kuvasi.

Suvussa on voimaa

Yhteispelillä se sujuu. 

Suuri suku on kerrassaan hieno juttu – varsinkin tällainen, joka puhaltaa yhteen hiileen. Lähisukuni on täynnä ihania ihmisiä ja monenlaista osaamista. Koska vietämme paljon aikaa yhdessä, saamme paljon myös aikaan. 

Eilen meillä järjestettiin tietalkoot. Uusi pihatiemme jäi syksyllä keskeneräiseksi, kun lumi tuli yllättäen. Nyt tie viimeisteltiin ja siistittiin porukalla. Vanhin veljeni organisoi talkoot. Ensin hän pohti kaivinkoneen tilaamista, mutta päätti sitten, että homma hoituu miesvoimin. Ja niinhän se hoitui.

Kymmenen hengen (ja neljän koiran) voimin saatiin taas ihmeitä aikaan muutamassa tunnissa: vinoon kasvanut koivu on nyt kaadettu ja lepää klapeina pinossa saunan seinustalla. Aiemmin pinotut kuivat klapit ovat siirtyneet liiteriin. Tien reunat on siistitty, tie tasoitettu, pusikot raivattu, kivet ja maat siirrelty sopiviin paikkoihin, tulevalle kasvimaalle tehty tilaa.

Ja kolme sukupolvea on jälleen istunut saman pöydän ääressä, tällä kertaa nauttimassa veljeni vävyn savustamaa taivaallisen hyvää kalaa. 

Onneksi sukuun kuuluu myös taitava metsuri. Koivu kaatui tismalleen siihen, mihin pitikin.

Valmista tuli! 

Sisko kuvasi.

Pikkuväkeä kyläilemässä

 

Aikanaan tämä talo pihapiireineen täyttyi lasten äänistä: äidin yksitoista lastenlasta vieraili mummolassa usein. Heidän vartuttuaan on ollut hiljaisempaa. Vanhat ajat palautuivat mieleen, kun suvun kuopus, se toistaiseksi ainoa neljännen polven edustaja, kesälomaili meillä viikon verran. Pikkulapsi toi päiviin kummasti eloa ja vilskettä.

Vuoden vanha konttaaja herätti Aasan hoivavietin. Se hääräsi vauvan perässä herkeämättä. Levottomalla vingunnallaan Aasa ilmoitti heti ensimmäisenä iltana, että vauva oli herännyt itkemään ilman, että vanhemmat olivat sitä havainneet.

Onneksi vauvakin tottui Aasaan nopeasti.

 

 

 

 

Päivät olivat helteisiä. Vauva puljasi vannassa pihalla ja tuunasi verannan orvokkikoreja uuteen uskoon. Kun Pontus tuli vierailulle, sekin pulahti viilentävään kylpyyn. Pontus on kasvanut valtavasti. Vilistä se on mennyt ohi jo aikoja sitten. Aasakin pitää sitä jo ihan varteenotettavana leikkikaverina.

 

 

 

 

 

Eräänä iltana vauvan perhe lähti jatkamaan lomailuaan seuraavaan paikkaan sillä aikaa, kun olin Aasan kanssa ulkoilemassa. Kotiin tultuamme Aasa kiersi talossa selvästi järkyttyneenä: se juoksi tyhjissä huoneissa edestakaisin etsimässä pikkuista.

Toivottavasti pieni vieras tulee pian uudelleen.

 

 

 

 

 

 

 

Sisko kuvasi vauvan ja Aasan kaverikuvat, muut kuvat olen ottanut itse.