Olen saanut palautetta, että blogissani on ollut pitkään hiljaista. Viimeksi eilen asiasta mainitsi ystäväni Leena. Kyllä, kyllä, hiljaista on ollut, syystä että olen tiiviisti ahkeroinut muissa toimissa. Omat kuulumiseni on nopeasti päivitetty: olen kirjoittanut. Kirjaa, artikkelia, aluelehteä.
Nyt on kirja valmis! Vielä pitäisi saada artikkeli kirjoitettua ja lehti toimitettua tämän kuun loppuun mennessä. Pientä painetta on siis edelleen. Ratkaisin asian hetkellisesti pakenemalla tänne.
Sataa viimeinkin lunta, mutta marraskuun yleisilme on ollut tällainen:
Talossa on ollut hiljaista paitsi työrupeamani myös kuopuksen sairastamisen takia. Häneltä hurahti melkein kaksi viikkoa kovassa kuumetaudissa ja kurkku turvonneena. Vieraita ei näkynyt.
Markku on kyllä hiljaiselon aikana saattanut päätökseen urakan jos toisenkin. Portaat paviljongille ovat valmiit. Liukkaalla, sammaloituneella töyräällä on taiteiltu vuosikymmenet täyteen lastattujen tarjottimien kanssa. Hyvällä tuurilla on aina selvitty. Ensi kesänä kuljetaan tukevasti portaita.
Ja se viheliäinen öljykattila on nyt viimeistä palaa myöten purettu ja kuskattu rautaromun keräykseen. Ehdimme alkaa nostella pihalta tavaraa suojaan ennen lumentuloa. Varastoon tulee mahtumaan vaikka mitä!
Kuopukseni parannuttua pieniä vieraitakin on taas uskaltautunut taloon. Eilen kävi pitkästä aikaa näyttäytymässä suvun kuopus, joka viime viikonloppuna sai jo nimenkin. Kaksikuinen, tummasilmäinen neito väläyttelee hurmaavia hymyjä.
Toiseksi pienin on vieraillut jo useamman kerran. Hän se vasta toimen mies onkin, saa hetkessä aikaiseksi ja paljon.
Valmiiksi tuli myös vanhimman veljeni työura. Äiti hämmästelee: Että on tämä, kun lapsi jää eläkkeelle!
Ja nyt tuli valmiiksi tämä päivityskin. Minun on oikeasti tartuttava töihin.
