Perunoita ja kääryleitä

Nostimme tänään perunat mökillä. Sää oli upea, päivä antoisa ja sato niukka. Viettävän pellon yläpään anti oli erityisen vähäinen, ja se vähä oli kooltaankin minimaalista. Havainto viittaisi siihen, että kesä taisi olla liian kuiva jopa perunan viljelyyn. Pellon alareuna vaikutti kosteammalta, ja sieltä nousikin sentään jotakin. 

Niekän mummon terminologiaa käyttäen pellon yläosasta saatiin lähinnä pipaperunaa ja alareunasta jyrkköjä. Kun lapsena nostimme mummolassa perunaa, piti pipat ja jyrköt tietenkin erotella tarkoin omiin astioihinsa. Nyt homma oli helppo, ja tuli oikeastaan tehtyä samantien pellolla.

Pyöreän perunan lajike ei ole tiedossa, mutta satoa tuli vähän enemmän kuin puikulasta, joka ei tunnetusti näillä leveysasteilla menesty.

Keski-Suomessa kasvanutta Lapin puikulaa. 

Sato on kuitenkin nyt korjattu, ja se on pääasia. Saamme laittaa edes muutamia perunaruokia tulevana talvena omista perunoista.

Siskontyttö innostui tässä eräänä iltana tekemään mumminsa, siis äitini, kanssa kaalikääryleitä. Kaalinlehtien poristessa kattilassa he valmistivat ohraryyneistä, jauhelihasta ja sipulista täytteen. Kun kaalinlehdet olivat lopulta pehmenneet, täyte käärittiin niihin. Vuokaan asetellut kääryleet saivat vielä päälleen voinokareen ja lorauksen siirappia.

Aikaa kului, mutta hyvää tuli. Nautimme kääryleet perunamuusin ja puolukkahillon kanssa, illan pimetessä.

Toisenlainen kääryle – tämä on kevätkääryle – siskontytöllä taas kulkee matkassa aina.

Suvun nuorin on jo täyttänyt neljä kuukautta.  

Syksyn mukana tulivat villasukkakelit.