Suvun sulopulla (Synnytysjuttuja osa 4)

Sukumme kuopus on nyt puolentoista viikon ikäinen. Sulopulla on tänään meillä äitinsä kanssa päivähoidossa. Talossa tuoksuu vauva.

Elämän alkumetrit ovat sujuneet rauhaisasti ja perusasioitten äärellä: unessa ja äidin rinnalla.

Niin kuin arvata saattoi, Aasa on äärettömän kiinnostunut tulokkaasta. Meidän on jatkuvasti pidettävä sitä silmällä, niin hanakasti se olisi hoitelemassa vauvaa.

Mitä Aasan päässä mahtaa liikkua? Koirahan haistaa asioita, joista ihmisillä ei ole mitään tietoa. Ihan selvästi Aasa ainakin vaistosi raskauden heti alussa. Aina odottavan äidin vieraillessa meillä Aasa halusi olla tiiviisti hänen kyljessään. Puhumattakaan siitä, kun synnytys käynnistyi:

Aamukahvilla lauantaina 17.5. Supistukset olivat alkaneet pari tuntia aiemmin.

Supistusten väli kahdeksan minuuttia. Aasa on tarkkana.

Iltapäivällä odottajan olo alkoi käydä tukalaksi supistusten voimistuessa. Aasa hoitaa ja lohduttaa.

Nuori äiti ei turhia hötkyillyt maailman luonnollisimman asian kanssa. Vaikka supisteli, teimme raakasuklaata, joimme kahvia kuistilla ihanassa leppeässä iltapäivässä (odottaja, vai pitäisikö jo sanoa synnyttäjä, ajoittain jumppapallon päällä), pelasimme korttia (synnyttäjä voitti, vaikka emme tietenkään antaneet armoa hänen tiukasta tilanteestaan huolimatta), teimme kävelyretken käen kukkuessa.

Vauva ei kuitenkaan syntynyt iltaan mennessä, eikä yöllä, eikä vielä seuraavanakaan päivänä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön ponnistukset tuottivat viimein ihanan tuloksen.

Ensimmäinen vierailu vara- ja isomummolaan sujui uneliaissa tunnelmissa, ja niin näyttää sujuvan tämä hoitopäiväkin.

Nukkuvasta lapsesta ei saa katsetta irti.

Merkittävien tapahtumien viikonvaihde

Viikonloppu oli ihmeellisen lämmin ja aurinkoinen. Lehdet puhkesivat puihin sateitten loputtua hetkessä, ja ilma täyttyi lintujen laulusta. Lähimetsässä kukkui käki läpi viikonlopun kuin henkensä kaupalla.

Lauantai 17.5.

Klo 9.00: Sisko ja siskontyttö huomasivat autonsa konepellillä leppäkertun tullessaan meille aamukahville. Leppäkerttuja ei ole näkynyt aikoihin!

Klo 10.45: Ihastelin Markun pihalla leviävää valkovuokkomattoa.

Klo 11.20: Ikiaikaisen vanha höyryveturi vihelsi mennessään Markun talon ohitse. Veturimiehet heiluttivat meille.

Klo 12.45: Kaupungin keskustassa kopsutteli hevonen.

Klo 13.00: Tytär esiintyi kansanmusiikkiorkesterissa paikallisilla festivaaleilla.

Klo 15.30: Äiti laittoi papiljotit päähänsä naapurintytön rippijuhlia varten.  Ennen lähtöään hän ja Vili loivat yleissilmäyksen alas valtakuntaansa.

Klo 17.00: Puretun seinän takaa paljastui pönttöuuni. Isä oli sen sinne aikanaan koteloinut varastoon pahan päivän varalle. Ei tullut paha päivä – koittivat onnelliset ajat.

Klo 18.00: Teimme raakasuklaata. Istuimme kuistilla kahvilla.

Klo 20.00: Lapsuuskodin pihasaunan piipusta nousi savu.

Klo  22.00: Istuimme saunan jälkeen höyryävinä pihalla kuulostelemassa kesältä tuntuvaa iltaa.


Sunnuntai 18.5.

Klo 9.00: Kasvihuoneessa oli lämmintä 30 astetta ennen kuin avasin oven.

Klo 11.00: Markku jyrsi kasvimaan mökillä.

Klo 12.00: Laitoimme ensimmäiset perunat vakoihin.

Klo 13.30: Totesimme, että koko maa meni perunalle. Suunnittelemani Eedenin puutarha antaa siis odottaa ensi kesää. Toisaalta: peruna on tukevaa perusravintoa.

Klo 15.00: Jatkoimme perunanistutusta kotipihassa. Täällä maahan jäi sentään pieni pläntti muillekin kasveille.

Klo 17.00: Koulin taimia.

Klo 18.00: Aloin laajentaa kukkapenkkiä. Hetken puuhaani katsottuaan sisko tarttui lapioon ja hoiti homman loppuun. Markku oli hetkeä aiemmin tehnyt saman katseltuaan, kun kaivoin kuoppaa Helenalta saamalleni mahonialle. (Minua ei pidetä täällä käytännönihmisenä.) Sisko myös istutti joriinit penkkiin.

Klo 20.00: Tein täytettyjä paprikoita viime keväänä kerätyistä korvasienistä.On uusien korvasienten aika.

La 17.5 klo 4.00 – ma 19.5. klo 4.04: Siskontyttö teki tätä:

Juhlaa ja läheltä piti -tilanteita

Toukokuun toisen viikonlopun tienoo on meillä yhtä juhlaa: ensin on minun syntymäpäiväni, seuraavana päivänä tyttäreni, ja sitten jo juhlitaankin äitejä. Näissä merkeissä vierähti siis viime viikonloppukin.

Äitienpäivänä söimme lounasta neljän sukupolven voimin. Neljännen sukupolven edustaja oli pöydässä tukevasti ja väkevästi läsnä, vaikka pitääkin vielä toistaiseksi salaisuutensa. Laskettu aika on näinä päivinä, joten vähällä oli, ettei pöydässä istunut yksi äiti lisää. 

Kirjopikarililjat putkahtivat taas esiin ihastuttamaan ruudullisella olemuksellaan.

Ennen äitienpäiväruokailua kävimme viemässä orvokkeja isän haudalle sekä äidin vanhempien haudalle. Käynnistä tuli erikoisen dramaattinen. Isän haudalle saimme istutettua orvokit nätisti helmililjojen viereen, mutta sama toimitus mummon ja papan haudalla meinasi kääntyä kohtalokkaaksi. Kun äiti kukat istutettuaan alkoi nousta ylös kyykkyasennosta, hautakivi yllättäen kaatui. Äiti kellahti kiven mukana, mutta ei – ihme kyllä – jäänyt pari-kolmesataa kiloa painavan paaden alle. Säikähdimme kauheasti. Markku sai jollain käsittämättömällä konstilla kammettua kiven kyljelleen, ja siinä sitten pitelimme sitä yhteisvoimin ja soittelimme apua. Toinen veljistä riensi hätiin kotoaan, ja kivi saatiin pitkän äherryksen jälkeen paikalleen. 

Roudan kallistama kivi tuettiin jämäkkään pystyasentoon. Orvokitkaan eivät täysin litistyneet. Selvisimme säikähdyksellä ja yhdellä mustelmalla äidin käsivarressa.

Katselimme huolestuneina ympärillemme: kenottavia kiviä näkyi siellä täällä, yksi oli kaatunut kokonaan kumoon. 

Kotimatkalla saatoimme jo vähän nauraakin tilanteelle, mutta paikan päällä veti kyllä vakavaksi. 

Tarinan opetus: jos haluatte haudallenne muistomerkin, valitkaa ihmeessä matala, sellainen vaakasuuntainen.

Kun kävimme ostamassa orvokkeja, mukaani tarttui myös vaaleanpunainen pelargonia ('Mårbacka'). Pelargoniat edustavat minulle mummolan kukkia: koska minusta tulee piakkoin varamummo, on valmistauduttava tässäkin suhteessa.

Leenan tuomat kukat saivat minut havahtumaan siihen, että makuuhuoneen peilipiironki olikin suorastaan huutanut valkoisia ruusuja. 

Nämä orvokit eivät ole niitä kohtalokkaita. Sain Riitalta syntymäpäivänä ihanan saviruukullisen orvokeita.

Juhlinnan lomassa olemme saaneet aikaiseksi tontilla ja talossa vaikka mitä! Esimerkiksi: pihastamme kaadettiin kolme koivua, jotka olisivat imeneet kaiken veden ja ravinteet uudelta kasvimaaltamme. Markku on nyt käsipelissä jatkojalostanut koivut vaikuttaviksi klapipinoiksi, joita kohoilee eri puolilla pihamökkiä. 

Klapit kehystävät nyt myös aitan ja liiterin ikkunaa.  

Pinot on niin taidokkaasti tehtyjä, että meidän oli äidin kanssa ihan pakko vaihtaa ikkunaan vanhojen kulahtaneiden tilalle uudet verhot. (Äiti on huomauttanut sammalesta ruukun kyljessä, mutta kyllä, se on harkittu valinta: sopii sävyihin.)

Lepohetki.

Vaikka sitruuna kuorineen...

Waldo kyläili meillä eilen. Se on kasvanut valtavasti. Kohta se menee Aasasta ohi, ja ikää on vasta kaksitoista viikkoa!

Waldon ruokahalu tuntuu olevan kyltymätön. Koko vierailun se vietti tiiviisti keittiössä, metrin etäisyydellä jääkaapista. Kun tein salaattia, se nosti etutassunsa pöydän reunalle. Yritin hätistää ahmatin tiehensä sitruunalla, mutta ei tepsinyt: Waldo olisi syönyt sitruunanpuolikkaan kuorineen.

Tässä muutama otos Waldon elämästä kotona maalla:

Emäntä yllätti Waldon itse teosta. 

Bombon opissa tarkkailemassa lähimetsää.

Perhevappu

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan tämän aamun Helsingin Sanomissa, että vappu on aikuisviihdettä: "Vappu sijoittuu ihmisen mielessä perheiden väliseen aikaan. Oli minkä ikäinen tahansa, vappuna palaa mentaalisesti siihen aikaan, jolloin on juuri päässyt äidin helmoista eikä ole vielä omaa perhettä riesana."

"Vappuna ei ole pakko tavata sukua. Joulun voi viettää aikuisenakin isän ja äidin kanssa, mutta vappua ei", hän jatkaa.

Minä vietän näemmä erilaista vappua. Eilen, vappuaattona olin äidin ja isoveljen kanssa teatterissa! Ennen näytöksen alkua kohotimme maljat vapun kunniaksi ja katselimme Kirkkopuistossa kylmissään tulvehtivaa juhlakansaa.

Farssi Koukussa oli riemastuttava. Vappua ei kaiketi ole tapana viettää teatterissa, sillä saimme liput suosittuun esitykseen viime hetkellä. Kyllä kannatti.

Teatterin jälkeen tulimme kotiin juomaan teetä ja syömään kalakukkoa. Äiti oli jättänyt ahvenkukon muhimaan uunin jälkilämpöön teatterissakäynnin ajaksi. Kukko oli vielä niin lämmintä, että voi suli ihanasti sen päälle. Söimme sen melkein kokonaan. Edellisestä kerrasta tällaisen herkun äärellä olikin vierähtänyt ikuisuus.

Iltamyöhään piipahdimme veljen kanssa vielä siskon luona. Puoliltaöin hain kuopuksen yötivolista.Vietän siis vappua paitsi äidin helmoissa myös perhe riesanani: vappuni sijoittuu kahden yhtäaikaisen perheen aikaan eikä perheiden väliseen.

Poika oli sitkeästi palellut tivolissa koko pitkän illan. Kotimatkalla auton mittari näytti jo paria astetta pakkasta. Kotiuduttuamme kävin heti nukkumaan, ja unta riitti melkein aamuyhdeksään. Heräsin tyytyväisenä suunnittelemaan pihatöitä, vaikka onkin hyytävän kylmää. Äiti oli jo vetänyt lipun salkoon.

Lehtikaalien vappupäivä. 

Viimevuotiset mangoldin siemenet itivät hyvin, mutta basilikalla menee tänä vappuna heikommin. 

Tänään puuhailen pääasiassa pihalla ja kasvihuoneessa. Siskontytön (hän on alkanut kutsua minua Taimi-tädiksi) kanssa laitamme sentään vappulounaan: katkarapukookoscurrya Leenan tapaan. 

Markku tulee illalla työmatkalta Riikasta. Siellä on kuulemma kaksikymmentä astetta lämmintä ja puut täydessä lehdessä. Meillä mittari on hädin tuskin plussan puolella. 

Koleasta säästä huolimatta tuomi on ilmeisesti päättänyt kukkia tänä vuonna varhain.