Armas aika joutui jo

Yhtäkkiä on melkein kesä. Puut vihertävät hennosti. Arvaamatta mieli palaa kouluaikojen kevätjuhlien vähän haikeaan tunnelmaan: Jo joutui armas aika.

Ne puut lehtiverhossaan, ja joka paikkaa koristavat kukat. Kauniisti visertävät linnut!

Ulkona tarkenee kevyissä vaatteissa. Jos kasvihuoneen ovea ei avaa varhain aamupäivällä, mittari näyttää pian kolmeakymmentä.

Olemme puuhailleet pihalla aina kun suinkin olemme ennättäneet. Remonttihommat sisätiloissa ovat painuneet taka-alalle. Ehtiihän niitä, sitten huonommilla keleillä.

Vappuiltaa vietimme kotosalla. Päivällä patikoimme Leenan ja Anteron kanssa Hakolanvuorelle. Sieltä avautuvat maisemat ovat Keski-Suomea parhaimmillaan. Oli lämmintä ja leppeää; juuri silloin tämä lämpöaalto taisi alkaa.

Kylvimme pihasaunassa vappuna ensimmäistä kertaa. Söimme pihalla paviljongissa Leenan valmistamaa herkullista katkarapukasaria, ja iltakahvit ja kuohuviinit nautimme taivasalla. Tosin silloin yllätti hento sade, mutta sekin oli lämmin.

Saimme aikaiseksi jopa vapputanssit, aivan spontaanisti. Peräti argentiinalaista tangoa vedettiin. Oman käsityksemme mukaan tanssi sujui mallikkaasti, mutta äiti oli toista mieltä. Hän poistui turhautuneena yläkertaan, koska tanssimme oli kävelemistä. Äiti kutsuu kävelijöiksi sellaisia, jotka eivät osaa tanssia sulavasti ja rytmissä ja tehdä lisäksi ylimääräisiä, taidokkaita koukeroita. (Minä en osaa näissä asioissa edes käyttää oikeita termejä.) No, meillä oli joka tapauksessa niin hauskaa, että aamulla heikotti.

Olen siirtänyt kasvattamani taimet kasvihuoneeseen. Hyvissä ajoin maaliskuussa kylvämäni tomaatit ovat surkeita. On ostettava kunnon taimet. Mutta basilikat itivät mukavasti, ja avomaankurkut näyttävät töpäköiltä. Ompelulanganlaihat tuoksuherneen taimet ponnistelevat nekin pituutta muutamia millejä joka päivä, ihan selvästi. Hieman epäuskoisena niitä kyllä seurailen: ihan todellako tällaiset huitulat tekevät paviljonkiin lehtiverhoa tulevana kesänä?

Varjoliljat yllättivät iloisesti. En uskonut niiden näkevän lainkaan kevään valoa, niin surkeita ne olivat viime vuonna.

Sillä aikaa kun minä hohhailen kasvieni kanssa ja järjestelen niitä paikasta toiseen, Markku saa aikaiseksi kaikenlaista järkevää. Kolme suurta koivua on hänen käsissään muuttanut olomuotoaan: ensin klapeiksi suureen kasaan (ilman klapikonetta, lihasvoimalla) ja sitten pikkuhiljaa näteiksi pinoiksi pihamökin seinustalle.

Markku teki myös portailta paviljongille johtavan laatoituksen. Tätä nykyä on suorastaan naurettavan helppoa kantaa ruokatarvikkeita paviljongille  – ei niin mitään haastetta enää tällä saralla.

Hän täytti uudella hiekalla hiekkalaatikon, joka onkin ollut lämpimien kelien myötä ahkerassa käytössä. Laatikon suunnalta kuuluu tämän tästä kova pärinä: nyt on suvussa automies.

Ulkona tulee istuskeltua iltaisin pitkään. Talvihorroksen taakseen jättänyt luonto on ihmeitä täynnä. Linnut kukertelevat lähimetsässä vielä hämärän laskeutuessa, toisiaan kutsuen. 

Keväiset päivät ovat niin täysiä ja täyteläisiä, ettei niitä malttaisi lopettaa millään. Mutta onneksi on kevätaamut!