Juhlaa ja läheltä piti -tilanteita

Toukokuun toisen viikonlopun tienoo on meillä yhtä juhlaa: ensin on minun syntymäpäiväni, seuraavana päivänä tyttäreni, ja sitten jo juhlitaankin äitejä. Näissä merkeissä vierähti siis viime viikonloppukin.

Äitienpäivänä söimme lounasta neljän sukupolven voimin. Neljännen sukupolven edustaja oli pöydässä tukevasti ja väkevästi läsnä, vaikka pitääkin vielä toistaiseksi salaisuutensa. Laskettu aika on näinä päivinä, joten vähällä oli, ettei pöydässä istunut yksi äiti lisää. 

Kirjopikarililjat putkahtivat taas esiin ihastuttamaan ruudullisella olemuksellaan.

Ennen äitienpäiväruokailua kävimme viemässä orvokkeja isän haudalle sekä äidin vanhempien haudalle. Käynnistä tuli erikoisen dramaattinen. Isän haudalle saimme istutettua orvokit nätisti helmililjojen viereen, mutta sama toimitus mummon ja papan haudalla meinasi kääntyä kohtalokkaaksi. Kun äiti kukat istutettuaan alkoi nousta ylös kyykkyasennosta, hautakivi yllättäen kaatui. Äiti kellahti kiven mukana, mutta ei – ihme kyllä – jäänyt pari-kolmesataa kiloa painavan paaden alle. Säikähdimme kauheasti. Markku sai jollain käsittämättömällä konstilla kammettua kiven kyljelleen, ja siinä sitten pitelimme sitä yhteisvoimin ja soittelimme apua. Toinen veljistä riensi hätiin kotoaan, ja kivi saatiin pitkän äherryksen jälkeen paikalleen. 

Roudan kallistama kivi tuettiin jämäkkään pystyasentoon. Orvokitkaan eivät täysin litistyneet. Selvisimme säikähdyksellä ja yhdellä mustelmalla äidin käsivarressa.

Katselimme huolestuneina ympärillemme: kenottavia kiviä näkyi siellä täällä, yksi oli kaatunut kokonaan kumoon. 

Kotimatkalla saatoimme jo vähän nauraakin tilanteelle, mutta paikan päällä veti kyllä vakavaksi. 

Tarinan opetus: jos haluatte haudallenne muistomerkin, valitkaa ihmeessä matala, sellainen vaakasuuntainen.

Kun kävimme ostamassa orvokkeja, mukaani tarttui myös vaaleanpunainen pelargonia ('Mårbacka'). Pelargoniat edustavat minulle mummolan kukkia: koska minusta tulee piakkoin varamummo, on valmistauduttava tässäkin suhteessa.

Leenan tuomat kukat saivat minut havahtumaan siihen, että makuuhuoneen peilipiironki olikin suorastaan huutanut valkoisia ruusuja. 

Nämä orvokit eivät ole niitä kohtalokkaita. Sain Riitalta syntymäpäivänä ihanan saviruukullisen orvokeita.

Juhlinnan lomassa olemme saaneet aikaiseksi tontilla ja talossa vaikka mitä! Esimerkiksi: pihastamme kaadettiin kolme koivua, jotka olisivat imeneet kaiken veden ja ravinteet uudelta kasvimaaltamme. Markku on nyt käsipelissä jatkojalostanut koivut vaikuttaviksi klapipinoiksi, joita kohoilee eri puolilla pihamökkiä. 

Klapit kehystävät nyt myös aitan ja liiterin ikkunaa.  

Pinot on niin taidokkaasti tehtyjä, että meidän oli äidin kanssa ihan pakko vaihtaa ikkunaan vanhojen kulahtaneiden tilalle uudet verhot. (Äiti on huomauttanut sammalesta ruukun kyljessä, mutta kyllä, se on harkittu valinta: sopii sävyihin.)

Lepohetki.