Se on kevät nyt: Aasa pudottaa talvikarvaa. Pilkut haalistuvat kovaa vauhtia. Dalmatialaisen – ainakin tämän puolidalmatialaisemme – karvanlähtö kaksi kertaa vuodessa on järkyttävä tapahtuma. Olemme harjanneet (furminaattori on tässä ihan ehdoton) saunanpesällisiä karvaa, mutta silti sitä on joka paikka täynnä. Vieraat poistuvat meiltä karvapuvuissa, konttaavista lapsista puhumattakaan. Kun yhtenä päivänä puistelin mattoa, totesin, että valkoinen takkini oli muuttunut karvoista mustaksi ja mustat housut valkoisiksi. Molemmat värit siis näkyvät tasapuolisesti taustaväristä riippuen.
Eilen kävin Aasan kanssa pitkällä metsäkävelyllä. Metsä oli pakahduttavaa sirkutusta tulvillaan. Jostakin korkeuksista kuului myös naukaisun tapaisia huutoja... oliko se jokin haukka? Viime lauantaina aamulla puoli kuudelta mustarastas luritteli lähimetsässä. Se tuntui ihan epätodelliselta vielä hämärässä aamussa.
On tämä kevääntulo ihanaa, karvoineen kaikkineen.
Lunta vain jaksaa sataa, edelleen. Viime päivinä se on ollut kamalan märkää ja raskasta. Eilen Markku teki talven ennätyksen – liekö koko elämänsä ennätys? – kolaamisessa. Sports Tracker näytti illalla 25 km 21 m. Ja hän oli kävellyt vain meidän pihassamme kolan kanssa. Tänään homma jatkuu.
Remontti talomme toisessa päässä on ollut pysähdyksissä, kun teimme siellä radonmittauksen ja odottelimme sitten tuloksia. Vähän jännitti, koska talo seisoo kalliolla, ja vanhassa talossa pohja tuskin on tiivis. Eilen saimme ilouutisen: lukemat olivat hyvät, eivätkä edellytä toimepiteitä! Tämä oli suuri helpotus, muita pulmia kun projektissamme on edelleen riittämiin.
