On näköjään tavattoman helppoa huijata, ainakin itseään. Höynäytin nimittäin itseni vuoden vaihtuessa liikkumaan varsin simppelillä konstilla. Jo nyt uskallan sanoa, että tämä on menoa.
Viime vuosihan oli terveyteni puolesta varsinainen epäonnen kausi: ensin kipeytyi lonkka, sitten nilkka. Kevään ja kesän onnuttuani sairastuin kammottavaan, lähes pari kuukautta jatkuneeseen kovaan yskään. Sen päätteeksi petti selkä, mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut. Kaiken tämän summana olin loppuvuodesta täysin rapakunnossa. Varmaan puoleen vuoteen en ollut liikkunut käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Selän kuntouttamiseksi aloin sentään syksyllä käydä uimahallissa heti, kun se oli mahdollista.
Vuoden vaihteessa päätin alkaa kirjata kalenteriin kaiken yhtäjaksoisesti yli kymmenen minuuttia jatkuvan liikunnan. Tälläpä onkin ollut merkillinen vaikutus. Kuluvana vuonna ei ole ollut vielä yhtään päivää, jolle ei olisi tullut mitään merkintää! Heti ensimmäisellä viikolla liikkumista kertyi kaikkiaan viisi tuntia. Minusta se oli loistotulos, kun lähtötaso kevyitä uimahallipyrähdyksiä lukuun ottamatta oli kuitenkin nolla.
Ensimmäisen viikon liikuntasuoritukseni koostuivat kävelystä, uinnista, vesijuoksusta, lumitöistä ja kuminauhajumpasta. Sain siis viimeinkin aloitettua kuminauhalla kotiharjoitteet, joita fysioterapeutit syyskesällä olivat määränneet lonkan ja selän kuntoutukseen.
Viikolla kaksi liikuntamäärä pomppasi jo lähes kahdeksaan tuntiin. Laskin liikunnaksi myös rivakan siivouksen. Tällä taas oli se vaikutus, että olen siivonnut tarmokkaammin ja käyttänyt siihen aikaa enemmän! Ei huono sekään, minä kun en ole koskaan ollut varsinainen kodin hengetär.
Tämän jälkeen viikoittainen liikuntamäärä on pysynyt noin seitsemässä, kahdeksassa tunnissa. Enää ei ole enää temppu eikä mikään aloittaa päivä tunnin metsälenkillä. Selkä on täysin oireeton, ja lonkkakin paljon parempi. Kunto on noussut kohisemalla.
Olemme jopa kaivaneet naftaliinista juoksumaton, joka on meillä säilytyksessä omistajan ollessa ulkomailla. Olen varovasti juossut sillä jo kolme kertaa, saunailtoina.
Jonkinlainen pieni riippuvuus liikuntaan on selvästi jo syntynyt, vaikka helmikuu on vasta puolessa välissä. Saatan kävellä kirjastoon tai kauppaan sen sijaan, että menisin autolla – koska saan merkitä siitä parikymmentä minuuttia kalenteriini. Lajikirjoon on ensi viikolla tarkoitus lisätä vielä hiihto.
Minua huvittaa, että liikuntakalenterillani on tällainen vaikutus. Merkinnät ovat kuitenkin vain itseäni varten. Vain minä näkisin tyhjät päivät, jos sellaisia tulisi. Mutta ei niitä näköjään tule. Pääasia tietenkin, että homma toimii, vaikka sitten tällaisella vippaskonstilla.
Tällä viikolla ennätys rikkoutuu taas. Tunteja on jo koossa yli kymmenen, ja ilta on vasta nuori.
Jälkihuomautuksena totean, että kirjoittamisesta tämä ei ole pois, päinvastoin. Nyt jaksan paremmin kirjoittaakin. Olen edelleenkin pitänyt lupaukseni: tekstiä on syntynyt joka päivä.
Pihapiiristä ottamani kuvat liittyvät aiheeseen vain sikäli, että arkiliikuntaa täällä kyllä halutessaan saa: lumitöitä on ollut riittämiin.
