Sinisen hetken aikaan

On satanut valtavasti lunta. Höttöinen lumipeite koristaa kasveja, rakennuksia, kaikkea. Talomme katto näyttää siltä, kuin se olisi kuorrutettu sokerimassalla, joka uhkaa valua maahan. Siihen se massa on jähmettynyt jo monta päivää sitten. Lumilippa peittää melkein kokonaan vanhan keittiön ikkunan. Se ei haittaa, sillä huoneessa ei nyt asuta. Remonttikin on uinunut jonkin aikaa pysähdyksen tilassa. Jos sitten joulunpyhien jälkeen, uudella tarmolla.

 

On kaunista, varsinkin iltapäivällä sinisen hetken aikaan.

Leikkaamatta jäänyt orapihlaja-aita tekee marjoja, jotka ovat Aasan suurta herkkua.

Ajatella, jo ensi viikolla päivät alkavat taas pidentyä.

Luin kollegani Sarin laatimasta jutusta, että pisimmän idätysajan vaativat chililajikkeet on kylvettävä tammikuulla. Siis ihan kohta. Miltei kuulen jo kevään kolkuttelevan ovella, vaikka kasvihuone esittääkin nukkuvansa sikeää talviunta.

Olen viime päivinä kirjoittanut laiskanlaisesti, ja se tulee kostautumaan. Keväällä iskee sitten taas armoton kiire, ja huono omatunto. Näinä verkkaan lipuvina talvipäivinä olen tehokkaan kirjoitustyön sijaan keskittynyt miettimään tulevaa: kirjoittaako vai eikö? Ja jos ei kirjoita, niin mitä sitten? Voisiko kirjoittaa harrastuksena, ja tehdä leipänsä eteen ihan jotain muuta? 

Tiedän. Tämä kuuluu prosessiin.

Juhlaa pimeyden keskellä

Monet kauhistelevat ympärillämme nyt vallitsevaa pimeyttä: tuntuu, ettei päiviin mahdu valoa lainkaan. Se ahdistaa ja väsyttää. Vaan ei minua, tänäkään vuonna. Pimein vuodenaika on minusta aivan ihana; siinä on jotain salaperäistä hohtoa. Olisin varmasti toista mieltä, jos minun esimerkiksi pitäisi ajaa päivittäin autolla pitkiä työmatkoja. Mutta kun ei pidä, voin nauttia tästä sumeilematta.

Meillä on sitä paitsi meneillään riemastuttava juhlakausi, mikä tuo valoa ja iloa arjen keskelle. Tätä on jatkunut jo useita viikkoja: kun edellisistä juhlista on vasta toivuttu, on jo pitänyt alkaa valmistautua seuraaviin. Lähipiirissä on viime viikkoina juhlittu niin valmistujaisia, väitöskaronkkaa kuin kuusikymppisiäkin. Eilen vietimme tietenkin itsenäisyyspäivää. Pikkujoulut ovat vielä edessä, ja sitten onkin joulu. Ja uusi vuosi! Tulevana, ainoana "vapaana" viikonloppuna lähdemme Markun kanssa Tallinnaan.

Kun kerraan juhlitaan, juhlitaan kunnolla ja kaikenmoisia juhlimisen arvoisia asioita. Mainitsinkin edellisessä kirjoituksessani, että saimme siskontyttöni kanssa suuren urakan päätökseen koluttuamme läpi kaikki tämän talon kaapit ja komerot. Kun joka kolkka oli ojennuksessa, järjestimme juhlat. Kaappijuhla avasikin tämän meneillään olevan juhlakauden marraskuulla.

Illan ohjelmaan kuului tietenkin kauniisti järjestettyjen kaappien ihastelua. Ja kyllä vain niitä kelpasi esitellä. Esimerkiksi: edellisten sukupolvien muistona säilytetyt esineet löytyvät nyt sievistä, kankailla päällystetyistä laatikoista. Mummoille, papoille ja isälle on omansa. Heidän elämästään muistuttavaa tavaraa oli edelleen paljon, vaikka harvennusta on tehty useaan otteeseen. Nyt noudatin ystävältäni Helenalta kuulemaani neuvoa: jos vähänkään sydämessä läikähtää, säästä. Mielestäni säästettävää jäi nyt sopivasti: kaikki mahtuu hyvin yhteen peilipiironkiin.

Samanlaisia laatikoita tehtiin lasten (jotka kaikki ovat siis aikuisia) askarteluille, joulukoristeille, säilytettäville kirjeille ja korteille, käsityötarvikkeille...

Jopa pienet liinaset ja kangasservetit saivat oman laatikkonsa.

Korut on järjestetty korurasiaan.Ehkäpä opin vielä käyttämään koruja!

Tavaraa jaettiin taas myös suvulle, ja ylimääräinen laitettiin kierrätykseen. Piste. Eikä koko talosta löytynyt juhlassa yhtäkään ovea, jota ei olisi saanut avata! Ja mikä parasta: sellaisia ei löydy vieläkään.

 

Esittelykierroksen aikana  eri pisteissä tarjottiin alkupaloja: keittiönurkkauksessa vuorossa oli Toast skagen.

Meillä oli kyllä siskontytön kanssa hauskaa, kun suunnittelimme ja valmistelimme näitä kekkereitä. Kutsun ja menun nähtyään siskoni epäili, että järjestelytoimikunnalta on lähtenyt homma lapasesta. Sen verran mahtipontiselta juhla vaikutti. Mutta kaikki sujui suunnilleen ohjelman mukaan, ja me olimme kyllä juhlan ansainneet.

Pukuhuoneessa tarjoiltiin sitruunatimjamilla ryyditettyä vuohenjuustoa.

Kierros päättyi graavilohirullien ääreen.

Se täytyy kyllä tunnustaa, että jonkin verran tavaroita tuli säilöttyä piharakennuksiin. Niitten vuoro on sitten keväällä.  Ja sehän on tietenkin puutarhajuhlan paikka!