Ihmeitten aikaa

Kevät on ihmeellistä aikaa: aurinko paistaa, vesi tippuu räystäiltä solkenaan, mieli kääntyy kohti kesää. Linnut tirskuttavat metsän reunassa kiihkeästi. Koivunoksat maljakossa työntävät lehtiä, talon kaikilla ikkunoilla tursuu taimia. Elämme taas väkeviä versomisen, kasvun ja uuden syntymän hetkiä.

Se kaikkein suurin kevään ihme on tässä: 

Viime viikolla sukumme sai uuden tulokkaan: ihanan, pikkuruisen pojan. Äitini pitelee kuvassa häntä sylissään, viidettä lapsenlapsenlastaan. Kuudetta odotellaan syntyväksi toukokuussa.

Olemme puuhanneet täällä talossa kaikenlaista. Päädyimme siskontytön kanssa tekemään keittiöön pienen ja huokean pintaremontin, sitä varsinaista remonttia odotellessa (ja siihen rahoja kootessa). Hän on se, joka synnyttää toukokuussa ja ehkäpä juuri siksi on täynnä tarmoa. Minultahan moinen homma olisi jäänyt suunnitteluasteelle. Tässä projektissa on nyt selkeä takaraja: valmista on tultava ennen synnytystä! 

Saman tomeran odottajan toimesta täällä eilen siirrettiin arvokkaita perinteitä jälleen uusille polville. Äitini opetti hänen perheelleen kädestä pitäen, kuinka valmistetaan oikeat karjalanpiirakat.

Erilaisia rypytysnäytteitä.

Immu näyttää.

Niistä tuli herkullisia.


Sisko on ottanut muut kuvat, vauvan kuvasi hänen pappansa.

Ensimmäiset siemenet mullassa

Maaliskuu! Ihanaa. Valo lisääntyy yhä kiihtyvällä vauhdilla. Se on jälleeen herättänyt talvihorroksessa uinuneen sisäisen puutarhurini. Olen alkanut rapistella edellisvuosilta jääneitä siemenpusseja. Vieläköhän vuonna 2014 parhaan itävyytensä ohittaneet keräsalaatin siemenet kannattaisi kylvää?

Vihannesportulakka ainakin näytti kasvun ihmeen heti. Kun laitoin siemeniä multaan, ne työnsivät itua jo seuraavana päivänä. Todellakin: vuorokaudessa.

Vihannesportulakka on valtavan terveellistä, ja sitä voi – niin ainakin pussin kyljessä väitetään – kasvattaa ruukussa ympäri vuoden. Minulla portulakan viljelyinto uhkaa kyllä hyytyä alkumetreillä. 

Lupaavasti kasvuun lähteneitten pikkutaimien siirto vahvempaan multaan taisi olla virhe. Nyt hengissä sinnittelee enää muutama langanlaiha yksilö. Kokeilen kuitenkin vielä toista erää. Tomaatteja aion laittaa myös, ja samettikukkaa, tarhaneilikkaa... Kaikkea sekalaista, mitä pussukoitten pohjalta nyt sattuu löytymään.

Päätin, etten tilaa mitään siemeniä tai ylipäänsäkään ostele tänä keväänä uusia kasveja. Mutta kun Maatiaisen siemenluettelo tuli postissa, aloin horjua päätöksessäni. Jos kuitenkin ruusunätkelmää ja MUSTIA päivänhattuja?

Haaveilen cottage garden -tyyppisestä kukkaloistosta ja runsaudesta pihallamme. En ole koskaan ollut toimissani selkeä ja järjestelmällinen, joten jo ajatus siististä ja selkeälinjaisesta pihasta tuntuu mahdottomalta. Etenen siis mielihalujeni mukaan, mistä voi seurata kaaosta ja sekavuutta, mutta joskus myös jotain kaunista ja rauhoittavaa. Nähtäväksi jää.

Tilasin Tasha Tudorin puutarhasta kertovan ihastuttavan kirjan. Se on cottage gardenia parhaimmillaan. Kirjaa selaillessa kesä ja puutarhan herääminen ovat päivä päivältä lähempänä. Muuten: kirjasta selvisi, että tyypillisessä cottage gardenissa tepastelee kanoja. Ja niitähän meille on tulossa jo vapun tienoilla.  

Ehkä minäkin sitten Tashan ikäisenä käyskentelen kukkia tursuavassa puutarhassani poimimassa uhkeita kimppuja ja korjaamassa vasuihin runsasta satoa hyötytarhasta?

Toinen kiinnostava kirjalöytöni innostaakin juuri hyötyviljelypuuhiin. Kotimaisessa Lavatarhuri-kirjassa annetaan hyviä vinkkejä lavaviljelyyn. 

Pihamökin seinustaan nojailee uusia lavakauluksia odottamassa lumien sulamista, joten homma laajenee. Lavaviljelymme on tähän menessä tuottanut laihahkoja tuloksia, mutta ehkä kirjan neuvojen avulla alkaa vihdoin kukoistaa. Eikä pahitteeksi liene kolmen oman kanasen tuottama kompostoitu luomulannoitekaan.