Äidin kahdeksankymppisiä juhlittiin pari viikkoa sitten. Vielä alkuvuodesta elimme siinä harhaluulossa, että voimme järjestää juhlat täällä kotona. Remonttien pitkittyessä ja mutkistuessa tilanne alkoi pian näyttää toivottomalta. Onneksi veljenvaimo ehdotti, että juhlat voidaan pitää heillä. Niinpä kokoonnuimme heidän kauniiseen kotiinsa, minne ei meiltä edes ole pitkä matka. Se oli oikein hyvä idea!
Kun omasta perheestä kertyy rapiat kolmekymmentä henkeä, ei kotioloissa voi kovin suuria kekkereitä järjestää. Tärkeimmät mahtuivat kuitenkin hyvin mukaan: oma perhe neljässä polvessa, äidin rakkaan Eila-siskon jälkikasvua Ruotsista sekä läheisimmät työtoverit.
 |
| Veljentyttö, sukumme kakkumestari, leipoi juhliin kovasti äidin näköisen kakun. |
Oli mukavat juhlat, joissa tietysti vähän herkisteltiinkin. Sisko oli tehnyt äidin elämästä kuvaesityksen, joka kostutti useammatkin silmäkulmat. "En päivääkään vaihtaisi pois...". Kuvissa esiintyi rakkaita, jotka eivät enää olleet kokemassa tätä kanssamme.
Äiti kutsui Ruotsin tytöt myös 85-vuotispäivilleen, jos sellaisia suinkin päästään vielä pitämään. Minä lupasin, että ne järjestetään sitten meillä. Että viiden vuoden päästä on koko talo varmasti remontoitu – "spa-osastoa" myöten. Markku taisi silloin pyyhkäistä hikeä otsaltaan.
Synttärihumusta siirryimme Markun kanssa suoraan Lapin rauhaan. Jo seuraavana iltana istuimme Äkäslompolossa takkatulen ääressä kahvilla paikallisten ystäviemme luona. Ihan siinä kävelymatkan päässä sijaitsi mukava mökki, jonka jaoimme viikon ajan toisen ystäväpariskunnan kanssa.
Koko viikko oli kerrassaan ihana ja rentouttava. Nukuimme aamuisin pitkään, söimme hyvin, patikoimme pitkiä retkiä päivittäin, saunoimme joka ilta. Sää oli uskomattoman kaunis, ja pääsimme viimeinkin näkemään sen kuulun maaruskan, mistä olin haaveillut. Se hehkui punaisen eri sävyissä. Kirkkaimpina loistivat riekonmarjat.
Pohjanmaalta mökille saapuneet ystävämme ovat kokeneita Lapin-kävijöitä, joten meidän ei tarvinnut vaivata päätämme miettimällä, mihin kannattaa lähteä retkeilemään. He tuntevat seudut. Niinpä teimme joka päivä retkiä paikkoihin, jotka olivat toinen toistaan hengästyttävämpiä.
Heti ensimmäisenä päivänä kohtasimme nuotiopaikalla istuessamme kuukkeleita. Olin niistä kuullut, mutta hämmästyttäviä, kauniita lintuja ne kyllä olivat. Tulivat rohkeasti syömään jopa kädeltä!
 |
| Ensimmäisen päivän retkikohde: Varkaankuru. |
 |
| Toisena päivänä Tunturijärvi. |
 |
| Kolmantena päivänä patikointia Särkitunturin ja Oloksen huipulla. Näille tuntureille oppaaksemme ennätti paikallinen ystävämme Merja. |
 |
| Näkymä Olostunturilta. |
 |
| Neljäntenä päivänä Pakasaivon rotkojärvellä. Se oli vaikuttava! |
 |
| Rotkojärven lähellä sijaitsi vanha uhripaikka, Kirkkopahta. |
 |
| Viidentenä päivänä ihmettelimme Ylläkseltä avautuvia maisemia. |
Viimeisenä iltana istuimme porukalla syömässä mainiossa Poro-ravintolassa. Halusin maistaa rautua, pohjoisten kylmien vesien kalaa, jota ei meillä Keski-Suomessa kalatiskeiltä saa. Se oli taivaallisen hyvää! Rautufileet oli paistettu sitruunavoissa, ja niiden kanssa tarjoiltiin kaprismajoneesia, lohkoperunoita ja paahdettuja kasviksia. Siihen annokseen sopi päättää onnistunut lomaviikko.
Lauantaina ajelimme Ruotsin kautta kotiin – kuulimme, että sieltä saa edullisesti pakastettuja rautufileitä. Pakkasimme fileitä kylmälaukkuun. Ja kyllä ne maistuivat kotonakin!
Kotiin tultua arki nielaisi nopeasti kitaansa: töitä, kotihommia, uuden kirjan suunnittelua, koulutusta, töitä, kotihommia... Mutta ei se mitään, minähän tykkään arjesta. Sitä paitsi, aloimme suunnitella kaamosretkeä Äkäslompoloon. Ja keväällä olisi kuulemma tilaisuus mökkeilyyn Levillä ystävien kanssa, joitten ansiosta tämäkin viikko oli niin antoisa ja voimaannuttava. He tuntevat myös Levin seudun. Millainen mahtaa olla Lapin kevät, kun lumi sulaa helisten?
Kyllä näillä eväillä jaksaa.
