tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulusta kohti uutta vuotta



Sisko toi ihastuttavan jouluruusun. Keväällä istutan sen pihalle.


Työnpaljouden vuoksi en oikein ennättänyt pysähtyä jouluun. Lyhyt ja ytimekäs joululomani oli tapaninpäivän mittainen. Mutta kyllä siinäkin ehdittiin tärkeimmät: sytytettiin kuusenkynttilät, kokoonnuttiin yhteisen pöydän ääreen, nautittiin jouluruuista, seurusteltiin sukulaisten kanssa, saunottiin, levättiinkin pikkuisen.

Sain kaikki lapseni jouluksi kotiin.

Pakkanen oli kuorruttanut pitsillä pihan puut ja pensaat. Oli kaunista. Markku sytytti paviljongin lyhtyihin kynttilät, ja ne paloivat läpi aattoyön.


Mummo ja pappa katselivat piirongin päältä kihlakuvastaan jouluamme.  

Aattona töissä ollessani joka puolelle kotia oli ilmestynyt tonttuja.



Joulusta arkeen siirtyminen sujui sutjakasti. Tänään vien joulukuusen ulos, kun se on alkanut varistaa neulasiaan.

Käsittämätöntä kyllä, vuosi alkaa olla lopuillaan. Se on mennyt tavattoman nopeasti. Ja se on ollut onnellinen ja antoisa.



tiistai 16. joulukuuta 2014

Pikkuserkuksia mummolavisiitillä


Odotettu vieras pääkaupunkiseudulta.


Talossa on elelty taas mummolatunnelmissa. Viime viikolla peräti kaikki suvun neljännen polven edustajat sattuivat piipahtamaan samana päivänä. Se ei ole ihan tavallista, sillä yksi pikkuserkuksista asuu pääkaupunkiseudulla, jonne sentään on täältä matkaa kolmattasataa kilometriä. 

Talon yläkerrassa on lapsukaisten ihka oikea isomummola ja alakerrassa lähes oikea mummola eli varamummola. 

Varamummo on kaivellut kaappien kätköistä lastensa vanhoja leluja. Ja hyvänen aika, kohta ne sadat lastenkirjat, joitten säilytyksen kanssa on tuskailtu vuosia, kuluvat taas käytössä. Mukavaa.


Esikoiselleni 27 vuotta sitten hankittu mummoankan auto kelpaa leikkeihin edelleen mainiosti. 

Pikkuserkuista vanhin näyttää nuorimmaiselle leikkimisen mallia.

Isomman puuhat kiinnostavat kovasti. Keskimmäinen pikkuserkuksista saapui vasta illalla, eikä siksi ehtinyt kuviin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tytöt sisustaa





Vietimme viime viikonloppuna itsenäisyyspäivää tyttöporukalla. Tai no, olihan joukossa pari miespuolistakin: suvun kuopus sekä Vili.


Aasa seuraa silmä kovana illan ainoan herrahenkilön ruokailuhetkeä.


Alkumaljojen jälkeen istuimme pöytään nauttimaan herkkuja, joihin ei ole käytetty lainkaan puhdistettua viljaa eikä sokeria. Se on nykyään talon tapa, ja on itse asiassa ollut jo tovin. Mutta miksi ja miten – se on pitkä tarina, josta saatan innostua liikaa. Joten palaan aiheesen joskus toiste, antaumuksella.


Poikkeuksellista meillä nykyään: puolimakea kuohuviini. Itsenäisyyspäivän kunniaksi vähän sokeria!

Salaattia, feta-pinaattipiirakkaa, Leenan tekemää kinkkupiirakkaa ja tietenkin äidin karjalanpiirakoita munavoilla. Nekin tehdään nykyään täysjyväruisjauhosta ja tummasta riisistä.



Olemme muuttaneet talossa järjestystä. Sen innoittamana itsenäisyyspäivänä tehtiin vielä pientä viimeistelyä, paikalla kun oli sisustamisesta innostunut ystäväni Leena sekä sisareni. Taulut nousivat seinille, esineet siirtyilivät, jouluvalot löysivät paikkansa. Kaunista tuli, vaikka totta puhuakseni välillä vähän mietin, karkaako tytöiltä mopo käsistä.


Sukulaisten kuvat asettuivat kaarimuodostelmaan piirongin ylle.

Valokasvihuone päätyi pyörityksen jälkeen olohuoneen uunin päälle - siis alkuperäiseen paikkaansa.

Ruostunut tarjotin kaipasi Leenan mielestä vähän bling-blingiä...

Papan vanhat salkut pääsivät eteisen kaapin päälle valopullon seuraan.

Pieni puuhastelu ei lainkaan hälventänyt illan juhlallisuutta, päin vastoin.



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pieni, suuri uutinen!




Meillä oli tässä yhtenä viikonloppuna ihania yövieraita: suvun kuopus äitinsä kanssa. He painuivat nukkumaan iltakymmenen aikaan ja alkoivat heräillä, kun aamupäivä oli jo pitkällä. Pojalle tuntui uni maistuvan, mutta se on kuulemma ihan tavallista. 

Kerran aamuyöllä kuulin seinän takaa jotain tohinaa: ilmeisesti siellä ruokailtiin. Vauvelin äiti ei ollut ihan varma, oliko niin tapahtunut. Molemmat ovat siis ilmeisen hyväunisia. 





Lämmin ja pehmeä, aamuinen vauvan tuoksu täytti talon pitkästä aikaa.  Voiko päivä paremmin alkaa?

Ja lopuksi se pieni mutta niin suuri uutinen: Eilen se tapahtui. Tämä suvun pienimmäinen hoksasi, että ryömimällä pääsee etenemään!