Pieni on kaunista

Olemme ensi viikolla lähdössä itärajan tuntumaan mökkeilemään, patikoimaan ja kaikinpuolin virkistäytymään. Veljeni ja hänen naisystävänsä Sari menivät mökille jo tänään. 

Reissun läheneminen on saanut minut tarttumaan kuumeisesti pihahommiin. Ennen lähtöä pitäisi ennättää tehdä vaikka mitä. Viinimarjatkin ovat vielä keräämättä. Eilen kaivoin yhden uuden kukkapenkin valmiiksi, siivosin rehottavaa kasvihuonetta, korjasin papusadon, kärräsin perunanvarsia ja muuta kasvijätettä lehtikompostiin. Ilta pimeni liian varhain.

Papuja tuli ihan mukavasti, vaikka niiden hoito jäi täysin retuperälle.

Pieni on kaunista. Kelta-oranssi siankärsämö jaksaa vielä kukkia, tosin jo värit haalistuneena.

Rohtoluppio on erikoisella tavalla kaunis.

Pihalla kuljeskellessani mietin menneen kesän pieniä, suuria tapahtumia.

Tuoksuherneet, jotka kylvin vasta kesäkuun kahdentenatoista päivänä, ehtivät kuin ehtivätkin kukkaan! No, nehän ovat suloisia.

Mahtavat lehtikaalini päätyivät joidenkin ikävien toukkien kitaan heinäkuulla. Mutta niin ne vain alkoivat työntää uutta lehteä. Vahingosta viisastuneena olen korjaillut satoa vähän väliä. Poimin lehdet pieninä, kuivatan, murskaan ja purkitan.

Tässä valmistuu ties kuinka mones sato. 

Olen kuivattanut myös tyrnin lehtiä. Valmistan niistä superterveellistä teetä, jumalten juomaa melkein. 

Toukokuussa mummolatunnelmissa hankkimani pelargonia 'Mårbacka' on kukkinut ihanasti koko kesän.

Aion saada kasvin selviämään talven yli ja ottaa siitä keväällä pistokkaita. Haluan näitä monta!

Sydänrunkotomaatit olivat kesän alussa pakko-ostos, kun muita lajikkeita ei ollut saatavilla.
Taimista varttui kuitenkin varsin komeita yksilöitä. Ne tekevät pieniä, vähän pitkulaisia (sydämen muotoisia?), makeita tomaatteja, joita kypsyy jatkuvasti. Lajike on näköjään satoisa.

Kaunis kuin nauris. Markku osti keväällä tällaisen punertavan nauriin siemeniä. Kylvimme niitä laatikkoon hänen pihalleen. Maistoimme yhden, ja se oli tosi maukas. 

Äiti lupasi kerätä viinimarjat, kun me olemme reissussa. Loma voi kuitenkin mennä puolukaksi. Pakkaamme varmuuden vuoksi poimurit ja ämpärit auton peräkonttiin.

Talvi pelastettu!

Mustikoita on tänä syksynä ollut todella hankala löytää. Ilmeisesti kato johtuu vähälumisesta viime talvesta, ja paikoin oli kukinnan aikaan hallaakin.

Olemme hikoilleet isän vanhoilla marjapaikoilla useaan otteeseen, mutta saaliit ovat jääneet tuskallisen vähäisiksi. Hirvikärpäsetkin ovat koetelleet. Minä kuulun siihen harvojen ja valittujen joukkoon, jota ne myös purevat. En ymmärrä, miksi. Ehkä muistutan jotenkin hirveä? Hirvikärpäsen puremat eivät tahdo parantua millään: poden edelleen sitä, kun jouduin viikko sitten niiden uhriksi.

Toissapäivänä, sunnuntaina, paistoi hetken aurinko, ja päätimme yrittää vielä kerran. Teimme "viimeisen iskun" yhdelle lähimmistä isän aikanaan neuvomista mustikkapaikoista. Korkealle harjulle saavuttuamme totesimme, että olimme käyneet merta edempänä kalassa. Marjoja alkoi vihdoin löytyä, vieläpä niin hyvin, että teimme samalle paikalle retken myös eilen.

Retkien anti: neljä ja puoli ämpärillistä mustikkaa. Kun ne lukuisat aiemmat yritykset lasketaan mukaan, taitaa mustikkaämpärillisiä olla nyt kasassa kaikkiaan peräti kahdeksan. Joka-aamuinen mustikka-annoksemme on turvattu koko talveksi.

Eilispäivän saalis. Äidin käsin keräämät ovat yhden ämpärin päällä. Ei liene vaikea arvata, minkä.

Äidin poimimat mustikat ovat kuin fortunakuulia.

Olen tainnut mainostaa ennenkin, mutta tässä uudelleen: ehdottomasti paras poimurimalli.

Suvussamme marjastus on perinteisesti värittänyt jokaista syksyä, eikä millään kevyellä siveltimellä. Olen kirjoittanut isän organisoimista marjaretkistä aiemminkin, mm. täällä:

http://kolmensukupolventalossa.blogspot.fi/2013/01/oma-maa-mustikka.html

Eilen nousin Markun kanssa korkealle harjun päälle. Äiti jäi alemmas rinteeseen keräämään käsin. Harjun laki oli paikoin sinisenään mustikkaa. Ämpärit täyttyivät nopeasti. Niin kuin aina metsässä marjoja kerätessä isä tuli ajatuksiin: juuri tähän, mistä avautuvat komeimmat maisemat, isä tekisi leirin.

Tässä avattaisiin termospullo, kaadettaisiin höyryävä kahvi mukeihin  ja otettaisiin eväsleivät esiin.

Silmä silmällään

Syksy tuli yhtäkkiä. Eikös vielä viikko sitten ollut täysi kesä ja hellelukemat? Kesämekkojen sijaan ylle saa nyt vedellä paksuja huppareita ja farkkuja. Kai tähän tottuu. Olen tosin aina tykännyt syksystä, mutta tänä vuonna se tuli jotenkin puskista.

Meidän oli tarkoitus pitää paviljongin avajaiset, mutta mahtaako suunnitelma vielä tänä syksynä toteutua? Käyn vähän väliä tökkimässä harjan varrella alas paviljongin katolle kerääntyvät valtaisat vesimassat.

Lattia on kyllä valmis, ja siitä tuli upea! Olipahan urakka, totesi Markku. En oikein saanut selville mitä ongelmia rakentamisessa oli, mutta jotain oli, koska kuulin välillä voimasanoja rakennustyömaan suunnasta. Vatupassi kuitenkin näytti jatkuvasti sitä mitä pitikin: silmä oli silmällään eli lattia vaaterissa.

"Silmä silmällään", todistettavasti.

Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Voi olla, että avajaisiin suunnittelemani Philadelphia-juustotorttu tarjoillaan kuitenkin sisätiloissa, joissakin tulevissa kekkereissä.

Voi taitava leikki!

Yläkerran mummolla – sillä minun lapsuuteni yläkerran mummolla – oli tapana lyödä enemmän tai vähemmän hämmästyttävien asioitten edessä kätensä yhteen ja huudahtaa: Voi taitava leikki! 

Minä päivittelen (sanan kummassakin merkityksessä) Aasan ja Vilin palloleikistä otettuja kuvia. Voi taitava leikki, tämäkin. 

Elokuun illat

Elokuu. Iltoja pihalla ja puutarhassa. Tuoksuja. Kasvua, kypsymistä, haikeaa luopumista. Hyvästejä.

Omasta pellosta saa uusia perunoita. Tomaatit punertuvat kasvihuoneessa. Nurmikkoa reunustava perennapenkki on täynnä violetinsävyisiä kukkia. Se on kaunis ja puhdasta sattumaa.

Ensimmäiset kuulakkaat yöt. Helteitten jälkeen pikkuisen kirpeämpiä aamuja tervehtii ilolla. Ilmassa leijuu aavistus tulevasta.

Markku alkoi rakentaa paviljonkiin lattiaa. Ehdimme vielä istuskella paviljongissa monia iltoja, kenties. Onhan povattu pitkää ja lämmintä syksyä.

Kun paviljonki on valmis, pidämme avajaiset: kuohuviiniä ja Philadelphia-juustotorttua Eila-tädin iki-ihanalla ohjeella. Tai ei se oikeastaan ole torttu, vaan levite, jota syödään suolakeksien kanssa. Mutta laakealle lautaselle levitettynä ja viinirypälein ja merileväpalleroin koristettuna se on juhlava, kuin kakku. Eila oli erityisen taitava koristelussa.

Ikävöimme Eila-tätiä. Kun hän perheineen saapui meille kaukaa Ruotsista, siitä alkoi aina Kesä.

Sisko kuvasi. Minä aion ottaa kuvan sekä Eila-tädin "juustotortusta" että paviljongin lattiasta, kunhan ne valmistuvat.

Kisailua kesäillassa

Loimulohet kypsyvät rosvopaistinuotiolla.

Veli ja hänen vaimonsa järjestivät mökillään viime viikonloppuna suvun kesäkisat. Tämä oli jo seitsemäs kerta. Viime vuonna kisat jouduttiin perumaan rankkasateen vuoksi, mutta nyt keli oli kohdallaan.

Tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta, ja tällä kertaa osanottajia oli kahdesta sukupolvesta liki kaksikymmentä. Ensikertalaisia oli useita.

(Samaan aikaan kotona: kuopukseni, siskontyttö, hänen vauvansa sekä veljentyttö kahden koiransa kanssa viettivät viikonloppua äidin seurana. Ohjelmassa oli kortinpeluuta, ruuanlaittoa, uimaretkiä... Kun tulimme sunnuntaina kotiin, meitä odotti siivottu koti ja raakasuklaa à la siskontyttö).

Mökin pihaan nousi telttakylä.

Osa kisailijoista meni mökille jo perjantai-iltana tekemään valmisteluja. Niinpä meitä lauantaina iltapäivällä saapuvia (reippaimmat polkivat kuusikymmentä kilometriä pyörillä) odotti upea ateria: loimutettua lohta ja tuntikausia maakuopassa hautunutta rosvopaistia. 

Ennen kilpailua on perinteisesti syöty tukevasti – sen verran kovasta ponnistuksesta on kyse.

Syönnin jälkeen lähdettiin radalle. Toinen toistaan vaativampia rasteja oli kaikkiaan kymmenen. 

Yhdellä rastilla piti tunnistaa juomia tuoksun ja maun perusteella. Väristä ei voinut päätellä mitään.

Mikä eläin on jättänyt puuhun jälkiä? Oikea vastaus: hevosmuurahainen. 

Suorastilla oli sekä ylitettävä että alitettava esteitä. 

Monella rastilla nähtiin huikeita suorituksia. Kisailijat eivät säästelleet itseään.

Puron yli oli päästävä köyttä pitkin.

Tyyli oli vapaa.

Kaikki selviytyivät onnellisesti toiselle rannalle.

Viimeinen ja ehdottomasti pahin rasti: tunnelin läpi uiminen. Vesi oli kylmää... Kaikki selvittivät tämänkin rastin urhoollisesti.

Siskonmies otti kisassa voiton, niin kuin melkein aina. Vanhimman veljeni vävy (virallisesti hänestä tulee vävy vasta ensi keväänä) ylsi toiselle sijalle, vaikka oli kisassa ensikertalainen. Sisko tuli kolmanneksi.

Minä jäin viimeiseksi. Mutta läpäisin radan, kaikkeni antaneena, ja hauskaa oli.  

Rata suoritettu, ja uimaan. Vaatteet päällä. 

Lempeä kesäilta helli vaativan radan läpäisseitä.

Yöllä kokoonnuttiin nuotiolle paistamaan makkaraa. Taidettiin vähän laulaakin. 

Näkymä huussin ikkunasta kesäiseen yöhön.

Sisko kuvasi.